Rakennusliitto syyttää puolueellisuudesta, valtakunnansovittelija kiistää – ”Näkemyserot olivat poikkeuksellisen suuret”

Rakennusliitto arvostelee poikkeuksellisen kovasanaisesti valtakunnansovittelija Minna Helteen toimintaa.

Rakennusliitto arvostelee poikkeuksellisen kovasanaisesti valtakunnansovittelija Minna Helteen toimintaa. (Kuva AOP)

Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemen mukaan Minna Helteen puolueellisuus paljastui sovittelussa.

TYÖSULKU Rakennusliitto valmistautuu työnantajan julistaman työsulun alkamiseen 10.5.2018. Rakennusliiton hallitus on päättänyt maksaa sulun takia ilman palkkaa jääville jäsenille työtaisteluavustusta 50 euroa päivässä.

Työsulku on työnantajapuolen painostustoimi, jolla estetään ammattiliiton jäsenten työnteko ja keskeytetään heidän palkanmaksunsa.

Rakennusliiton hallitus pitää pelkästään liiton jäseniin kohdistuvaa työsulkua laittomana. Liitto ilmoittaakin käynnistävänsä oikeustoimet työnantajia kohtaan, jotka ovat asettaneet työhön pääsyn ehdoksi sen, että työntekijä eroaa ammattiliitosta.

– Tämä menettely on tuttu itäeurooppalaisista yrityksistä, joita Rakennusteollisuus RT:n jäsenyritykset käyttävät laajasti alihankkijoinaan.

Rakennusliitto arvostelee myös poikkeuksellisen kovasanaisesti valtakunnansovittelija Minna Helteen toimintaa kevään aikana. Liiton mukaan Helle luopui valtakunnansovittelijan tehtävän mukaisesta puolueettomuudesta heti neuvottelukierroksen alussa ja sitoutui työnantajien palkkalinjaan.

Vuodesta 2015 lähtien valtakunnansovittelijana toiminut Helle neuvotteli sovittelijatoimiensa aikana myös työpaikasta Teknologiateollisuudessa, jonka työmarkkinajohtajaksi hän siirtyy 1.6.2018 alkaen. Helteen sidonnaisuus tuli Rakennusliiton puheenjohtajan Matti Harjuniemen mukaan selvästi esille rakennusalan työriidan sovittelussa.

– Sovittelijaa ei ole pyydetty apuun, koska neuvottelutaito, järki ja tunteet riittävät molemmilla. Tällä kertaa jo neuvottelujen alkuvaiheessa työnantajapuoli kuitenkin ilmoitti olevansa valmis sovittelijan puheille. Neuvottelut eivät raha-asiassa edenneet, Harjuniemi kirjoittaa.

Harjuniemi mukaan 6. huhtikuuta sovittelijan puheilla oli vastapuolelta istunnossa kolme edustajaa, jotka ilmoittivat ”olevansa sidottuja yleiseen linjaan”.

– Me ilmoitimme omat esityksemme. Minna Helle totesi: ”RT on sidottu, heillä ei ole lupaa muuhun.” Siinäpä se sovittelu sitten oli.

Minna Helle vastaa Rakennusliiton syytöksiin lyhyesti Twitterissä.

– Olin myös tässä sovittelussa puolueeton, kuten kaikissa. Sovittelu ei silloin edennyt, koska näkemyserot ammattiliiton ja työnantajien välillä olivat poikkeuksellisen suuret. Työpaikanvaihdoksestani lisää Ylen A-studiossa huomenna.

Rakennusteollisuus RT ry:n ja sen toimialaliittojen työsulku koskee Rakennusliiton jäseniä sekä talonrakennusalaa, lattianpäällystealaa, talotekniikka-alan LVI-toimialaa, vedeneristysalaa, maa-, vesirakennus- ja asfalttialaa, maalausalaa sekä rakennustuoteteollisuutta.

Lue myös: Valtakunnansovittelija irtisanoutui – Minna Helle siirtyy työmarkkinajohtajaksi

Kommentoi Facebookissa