Rattijuoppo suistui autollaan kylki edellä pikatieltä – aitaa kaatui 15 metriä

Tapahtumapaikalta tavattiin 1993 syntynyt mies, jonka epäillään kuljettaneen kyseistä autoa.

Tapahtumapaikalta tavattiin vuonna 1993 syntynyt mies, jonka epäillään kuljettaneen kyseistä autoa. (Kuva AOP)

Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

RATTIJUOPUMUS Lauantaina 13.4.2019 klo 04.00 aikaan poliisille ilmoitettiin henkilöauton ulosajosta Turussa Naantalin pikatiellä.

Henkilöauto oli tullut Turun suunnasta kohti Naantalia ja suistunut ajosuunnassaan vasemmalle puolelle, rikkoen matkallaan noin 15 metriä kevytrakenteista verkkoaitaa auton vasen kylki edellä, aitaa kaataen.

Tapahtumapaikalta tavattiin vuonna 1993 syntynyt mies, jonka epäillään kuljettaneen kyseistä autoa. Mies puhalsi alkometriin 1,26 promillea, joten häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Lue myös: Rattijuoppo ajoi väärään suuntaan moottoritiellä – poliisi pysäytti kiilaamalla ja ampumalla renkaaseen

Kommentoi Facebookissa