RAVUSTUS Monelle ravustus ja ravuilla herkuttelu on kesän kohokohta. Nyt odotus palkitaan, sillä ravustuskausi käynnistyy heinäkuun 21. päivä kello 12 ja jatkuu lokakuun viimeiseen päivään asti.
Parhaimmillaan ravustus on hauskaa yhdessä tekemistä kavereiden tai perheen kanssa. Ravustaessa saa nauttia kotimaan luonnosta ja lisäksi herkutella lähijärvien antimilla – mahdollisesti vieläpä syödä samalla haitallista vieraslajia täplärapua vähemmäksi vesistöistämme.
Etenkin ilta ja yö ovat parasta ravustusaikaa, mutta saksiniekka kävelee mertaan päivisinkin. Perheen pikkuväelle hämärän ajan ravustus on unohtumaton kokemus.
Ravustaja voi saada saaliiksi sekä kotimaista jokirapua että pohjoisamerikkalaista alkuperää olevaa vieraslajia täplärapua. Jokiravun osalta viileän alkukesän vuoksi rapujen kuorenvaihto voi olla vielä kesken kauden alussa ja ravut eivät ehkä ole vielä kunnolla liikkeellä. Täpläravulle asiantuntijat uskaltavat ennustaa Etelä- ja Keski-Suomeen hyvää saalista, kun on ollut useita lämpimiä vuosia ja alamittaisia rapuja on jäänyt runsain mitoin kasvamaan.
Maamme vuotuinen rapusaalis oli 2010-luvulla 3–5 miljoonaa yksilöä, joista vuosikymmenen loppupuolella enää 10 prosenttia oli jokirapuja. Pääosan rapusaaliista saavat vapaa-ajan kalastajat, mutta täplärapukantojen vahvistuessa on kaupallisen ravustuksen osuus ollut kasvussa. Tuottoisimmat täplärapuvedet sijaitsevat Hämeessä, Pirkanmaalla ja Varsinais-Suomessa. Jokirapusaalis painottuu Itä- ja Keski-Suomeen.
Rapurutto ja täpläravun leviäminen on suurin uhka erittäin uhanalaiselle jokiravulle. Jokainen ravustaja voi toimillaan ehkäistä rapuruton leviämistä desinfioimalla, kuivaamalla tai pakastamalla kaikki rapujen pyynnissä käytettävät välineet ennen niiden siirtämistä vesistön eri osien väillä tai toiseen vesistöön. Syötit tulisi pyytää samasta vesistöstä, jossa aiotaan ravustaa. Mikäli syötit ovat muualta, tulee niitä pakastaa 3 vuorokautta ennen käyttöä. Kaikkein järkevintä olisi käyttää jokaisessa vesistössä omia rapumertoja.
Täplärapu on säädetty haitalliseksi vieraslajiksi koko EU:n alueella. Täpläravulle on laadittu hallintasuunnitelma, jonka perusteella täplärapukantojen hyödyntämistä ja kauppaa voidaan jatkaa, mutta niitä ei enää saa viljellä tai istuttaa luonnonvesiin, eikä niitä ei saa missään tilanteessa lyhytaikaisestikaan sumputtaa pyyntialueensa ulkopuolella. Lisäksi on hyvä muistaa, että myös jokirapujen istuttaminen vaatii aina luvan.
Keittäessään rapuja jokainen vastuullinen rapujuhlien järjestäjä huolehtii, että ravut lisätään aina kiehuvaan veteen yksitellen tai pieninä erinä. Veden tulee kiehua koko ajan. Sopiva keittoaika ravuille on noin 8–12 minuuttia koon mukaan. Muut ravunkeittämiseen tarvittavat ainekset ovat suola, sokeri ja tilli. Reseptejä rapujen keittämiseen on saatavilla helposti.
Ravustukseen tarvitaan aina vesialueen omistajan lupa ja 18–64-vuotiailla tulee lisäksi olla kalastonhoitomaksu maksettuna. Merrat tulee merkitä kohoilla, jotka yltävät vähintään 5 senttimetriä veden pinnasta. Lisäksi merroissa tulee olla ravustajan nimi ja yhteystiedot sekä pyydysmerkki, jos vesialueen omistaja niin edellyttää.
Laittomasta jokiravun pyynnistä ravustajalle voidaan määrätä maksettavaksi jokiravun suojeluarvo 50 euroa jokaista pyydettyä rapua kohden.
Lue myös: Rapukausi alkaa – perinteiset reseptit ja tärkeimmät vinkit onnistuneiden rapujuhlien viettoon
Kommentoi Facebookissa