Reetta Hurske vuodatti Pariisissa katkerat kyyneleet

Kuva All Over Press

Reetta Hurske karsiutui 100 metrin aitojen välieristä kahdella tuhannesosalla. Lotta Harala meni välieriin Hurskeen aikaa heikommalla ajalla.

OLYMPIALAISET Reetta Hurske koki Pariisin olympiakisoissa karmivan pettymyksen karsiuduttuaan 100 metrin aitojen keräilyerissä välieräpaikasta kahden tuhannesosan marginaalilla.

Haastattelun Hurske jaksoi urheasti loppuun. Sen jälkeen hän purskahti lohduttomaan itkuun.

Ajan 12,83 kellottaneella Hurskeella oli toki perusteensa olla katkera. Kahdesta muusta keräilyerästä mentiin jatkoon heikommilla ajoilla.

– Ottaa päähän siis tosi paljon. Tolla ajalla oltaisiin menty molemmista muista eristä jatkoon. Nyt juoksin ihan viimeiselle metrille asti, mutta se ei nyt riittänyt, Hurske tilitti.

Hurskeen suoritus oli keräilyerässä hyvä.

– Semmoinen tasapainoinen hyvä juoksu se oli. Pääsin alusta asti vauhtiin ja sain pidettyä sen hyvin ylhäällä ja hyvin kasassa. Verkka sujui tänään hyvin niin kuin se sujui eilenkin.

Hurske totesi, ettei tuskin olisi voinut tehdä erässään paljoakaan toisin.

– En mä voi lähteä tässä kauheasti jossittelemaan. Ihan kaikkeni pistin nyt radalle, mutta se ei tosta erästä nyt riittänyt.

– Tiesin, että menee tosi tiukalle oikealla puolella. Vasemmanpuoleisesta en osaa niin sanoa. Se oli sen verran kaukana. Oikealla oli tosi lähellä ja huomasin, että pitää kaikki pistää peliin ja niin mä pistinkin, hän jatkoi.

Systeemi herättää aihetta jossitteluun. Lotta Harala eteni välieriin ajalla 12,86, jolla jäi Hurskeen ajasta kolme sadasaosaa.

– En mä osaa sen ihmeellisemmin sanoa. Totta kai nyt tässä vaiheessa tässä vaiheessa olisi sitä mieltä, että tasapuolisesti kuusi nopeinta aikaa olisi saanut mennä jatkoon. Iloinen toisaalta Lotan puolesta, että hän pääsee jatkoon, mutta kyllä mä koen tän tosi epäreiluksi itseä kohtaan. Ajalla oltaisiin menty, mutta tällä kerralla ei, Hurske totesi.

Hurske teki aika selväksi, ettei ollut tyytyväinen suorituksiinsa Pariisin olympiakisoissa. Alkuerässä olisi pitänyt onnistua paremmin.

– Tämän päivän suoritukseen se olisi saanut kolme tuhannesosaa nopeampi tai edes kaksi, niin olisi saanut ysiradalla juostua välierissä. Jos tuon ajan olisi voinut eilen tehdä, ei olisi tänään tarvinnut tulla ollenkaan.

Kausi on ollut Hurskeella ihan hyvä. Pariisin tulos harmitti häntä siitäkin syystä todella paljon.

– Olen saanut hyviä juoksuja tällä kaudella tehtyä ja olen tyytyväinen tämänkin päivän juoksuun, vaikka se nyt jälkikäteen tuloksellisesti tuntuu aika surkealta ja epäreilulta. Elämäni parhaimmassa kunnossa. EM-kisoissa sain tosi hyvän onnistumisen.

Lotta Harala aivan innoissaan

Lotta Harala eteni 100 metrin aitajuoksussa välieriin. Hän voitti keräilyeränsä ajalla 12,86, joka oli siis kolme sadasosaa Hurskeen aikaa heikompi.

Harala tuulettikin villisti. Hän oli aivan innoissaan.

– Mulla oli tänään haasteita lähdön kanssa. Verkkakentällä useamman kertaan lähdin niin sanotusti kyntämään sieltä telineistä. Sitten vaan tsemppasin, että eiköhän kisaan tule hyvä startti. Ehkä sen ansiosta lähdin oikein voimalla työstämään sitä ja huomasinkin puolessa välissä, että taidankin olla johdossa, ja pidä pidä pidä. Hitto, se pysyi, Harala hehkutti.

Harala ei peitellyt iloaan.

– Enhän mä ole tällaista ennen kokenut. Olympialaisissa, ihan sama mikä erä, niin ykkösenä maaliin. Olen mä siis tosi tosi onnellinen.

Suomalaisaitureilla oli totisesti tunteiden vuoristorataa. Reetta Hurske aitoi kolme sadasosaa paremman ajan kuin Harala, mutta karsiutui kahden tuhannesosan marginaalilla.

– Tosi hyvä juoksu Reetalta 12,83 ja just ulos. Urheilu on tunteiden ääripäitä ihan peräjälkeen. Mä olin eilen ihan maani myynyt. Sain itseni kammettua, että kaikki peliin. Hyvin epävarma olo. Reetalta huippujuoksu ja suuri suru. Jäi just ja just ulos. Sitten mä kasaan itseni ja suuri ilo. Tää on karua touhua. Tunteiden ääripäitä laidasta laitaan, Harala totesi tunteista.

– OIen urani aikana kokenut ääripäätunteita. Se nostattaa ne tunteet pintaan. Ja seuratoveri, jota olen pitkään seurannut, näen hänet itkevän siellä. Me pusketaan toinen toisiamme. Koko ajan kehittyy. Olen tosi harmissani Reetan puolesta, vaikka vaikea olla itse harmissaan, kun juoksee noin hyvän juoksun, Harala jatkoi.

Keräilyeristä ei mennä aikavertailulla jatkoon. Erässä pitää sijoittua kahden parhaan joukkoon.

– On tää tosi tiukka. Tosi karu. Tässä varmaan halutaan korostaa sitä kilpailullisuutta. Karu paikka. Joka kerta on sympatia niitä kohtaan, jotka jäävät kolmannelle sijalle, arvioi Harala uudesta systeemistä.

Haralan kisat jatkuvat perjantaina välierissä. Päätavoite on jo saavutettu, mutta nälkää riittää.

– En ole ikinä kokenut tällaista. Olen joskus sanonut, että juoksen aika harvakseltaan muutenkin kisoja. On itselleni uusi juttu. Nyt mä lähden syömään ja kylmäaltaaseen. Otan palauttavat ravistelut. Ja sitten vaan lepäilemään ja kaikki kohti huomista.

Teksti Otto Palojärvi, Pariisi

Lue myös: Wilma Murrolle olympiamitali jäi haaveeksi – osasi odottaa sitä

Kommentoi Facebookissa