Rekka ajoi ulos valtatieltä – kuljettaja menehtyi onnettomuudessa saamiinsa vammoihin

Poliisi ja tutkijalautakunta suorittavat onnettomuuspaikalla teknistä tutkintaa.

Poliisi ja tutkijalautakunta suorittavat onnettomuuspaikalla teknistä tutkintaa. (Kuvituskuvaa Fotolia)

Valtatiellä 23 Leppävirralla ulos ajaneen rekan kuljettaja on kuollut.

ONNETTOMUUS Rekka on ajanut ulos valtatiellä 23 Leppävirralla lähellä Näätänmaan risteystä klo 07.53. Rekka oli matkalla Varkauden suunnasta Joensuun suuntaan.

Kevyessä kappaletavaralastissa ollut rekka ajautui toistaiseksi tuntemattomasta syystä ajosuunnassaan oikealle ojaan. Tämän seurauksena vetoauto kaatui ja ohjaamo vaurioitui pahoin. Onnettomuudessa ulosajaneen rekan kuljettaja on menehtynyt onnettomuudessa saamiinsa vammoihin.

Poliisi ja tutkijalautakunta suorittavat onnettomuuspaikalla teknistä tutkintaa. Tapahtumapaikalla on kaksi ajokaistaa molempiin suuntiin eli siis yhteensä neljä ajokaistaa. Onnettomuudella ei ole ollut vaikutusta Varkauden suuntaan ajaviin. Joensuun suuntaan ajavat ohjataan edelleen vasemmanpuoleista ajokaistaa pitkin tapahtumapaikan ohi.

Poliisin toiminta onnettomuuspaikalla jatkuu vielä tuntien ajan.

Lue myös: Rekkakolari valtatiellä vaati kuolonuhrin – henkilöauto oli ilmeisesti omalla kaistallaan

Kommentoi Facebookissa