Rene Fasel veljeili Vladimir Putinin kanssa – ei aavistanut seurauksia

Rene Fasel toimi Kansainvälisen Jääkiekkoliiton puheenjohtajana 1994-2021. (Kuva AOP)

Rene Fasel kiisti kohu-uutisen, että siirtyisi KHL:n palvelukseen. Miksi Venäjällä Faselin pestistä sitten uutisoitiin?

JÄÄKIEKKO Venäjällä uutisoitiin viime torstaina, että entinen Kansainvälisen Jääkiekkoliiton IIHF:n puheenjohtaja Rene Fasel siirtyisi jääkiekkoliiga KHL:n palvelukseen sarjan kehittämisestä vastaaviin tehtäviin. Perjantaina Fasel ilmoitti uutisen perättömäksi korostaen, ettei missään tapauksessa tule siirtymään KHL:n palvelukseen.

Tapaus kuohuttaa. Onhan Fasel, 72, vuosien varrella tullut tutuksi Venäjä-sympatioistaan. Häntä on haukuttu suoranaiseksi Vladimir Putinin hännystelijäksi.

Mikään salaisuus ei ole, että Fasel todellakin oli keskustellut pestistä KHL:n kanssa. Hänen oli tarkoitus aloittaa KHL:n kehityspomona tämän kauden jälkeen.

Helmikuun 24. päivänä Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Sotatoimet merkitsivät käytännössä nykymuotoisen KHL:n loppua. Fasel älysi kyllä, ettei hänellä olisi tulevaisuutta KHL:n palveluksessa.

Miksi sitten Venäjällä uutisoitiin, että Fasel siirtyisi KHL:n palvelukseen? Tietenkin kyse oli propagandasta ja Faselin näpäyttämisestä.

Putinin hallintohan ei pidä pettureista. Faselille haluttiin antaa lännessä ikävää julkisuutta.

Fasel johti IIHF:ää peräti 27 vuoden ajan oltuaan puheenjohtajana 1994-2021. Nyt hän voi siirtyä eläkkeelle.

On vaikea nähdä, että Faselilla olisi jääkiekkojohtajana enää tulevaisuutta. Venäjällä jääkiekon rahoitus on ajautumassa syöksykierteeseen, eikä Faselilla lännessä ole mitään uskottavuutta.

Faselin kaudella kansainvälisessä jääkiekossa tapahtui paljon positiivista kehitystä. Valitettavasti hän itse mustasi maineensa veljeilemällä Putinin kanssa.

Todennäköinen motiivi Faselin Venäjä-sympatioille oli raha. Ahneus sai ikävän julkisuutensa myötä arvoisensa rangaistuksen.

Faselille Ukrainan sota oli varmasti shokki. Myös sen takia, että hän tajusi ajautuneensa jääkiekkoilun epähenkilöksi.

Kun IIHF sulki Venäjän ja Valko-Venäjän toiminnastaan, kohautti Fasel kriittisellä kommentillaan.

– Tämä on surullinen päivä IIHF:n historiassa. Jopa kylmän sodan aikana Neuvostoliitto pelasi USA:ta ja Kanadaa vastaan. Vaikka nyt on jännitteitä, niin urheilun pitäisi jatkaa ihmisiä yhdistävänä tekijänä, Fasel sanoi Championatin mukaan.

Faselin mielestä urheilua ja politiikkaa ei saisi yhdistää, vaikka Venäjällä Putinin hallinto näin tosiasiassa tekee. Urheilua on rahoitettu Venäjällä suurilla summilla valtiovallan siunauksella ainoastaan poliittisista syistä.

– Toivon, että ihmiset löytävät yhteisen kielen ja ratkaisun. Sota ei ole ikinä ratkaisu, mutta urheilua ei saisi käyttää rangaistuskeinona, Fasel sanaili.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Venäjällä ja Valko-Venäjällä ei asiaa MM-jääkiekkoon – korvaavat joukkueet valittu

Kommentoi Facebookissa