KORONAVIRUS Suomessa rokotusten kohdeväestöstä, eli 12 vuotta täyttäneistä ja sitä vanhemmista, 85 prosenttia on saanut vähintään ensimmäisen koronarokoteannoksen, ja 76 prosenttia kaksi rokoteannosta. THL:n nykyisen arvion mukaan 80 prosentin rokotuskattavuus on mahdollista saavuttaa marraskuun ensimmäisellä viikolla, mikäli rokotuskattavuuden nousu ei hidastu.
Viime viikon lopussa erikoissairaanhoidossa oli yhteensä 137 potilasta, joista 103 oli hoidossa vuodeosastoilla ja 34 teho-osastoilla. Erikoissairaanhoidon kuormitus on kasvanut viimeisen kolmen viikon aikana erityisesti vuodeosastoilla, 58 potilaasta 103 potilaaseen.
Samaan aikaan teho-osastojen potilasmäärät ovat kasvaneet 23 potilaasta 34 potilaaseen. Tautiin liittyviä kuolemia oli ilmoitettu Tartuntatautirekisteriin yhteensä 1 133.
Viimeksi kuluneen kahden viikon aikana rokottamattomat 12−79-vuotiaat ovat joutuneet koronavirustartunnan vuoksi erikoissairaanhoitoon 19 kertaa useammin kuin saman ikäryhmän kaksi kertaa rokotetut. Erikoissairaanhoitoon joutumisen riski on ollut suurin 50−79-vuotiailla, rokottamattomilla henkilöillä, joilla riski on 28-kertainen verrattuna saman ikäryhmän kaksi kertaa rokotettuihin.
Uusia koronatartuntoja on ilmaantunut Suomessa kahden viimeksi kuluneen viikon aikana 137 sataatuhatta asukasta kohden, mikä on noin 10 prosenttia enemmän kuin näitä edeltävien kahden viikon aikana. Tartuntojen ilmaantuvuus on ollut suurin 12−49-vuotiailla rokottamattomilla henkilöillä.
Kommentoi Facebookissa