JÄÄKIEKKO Tappara on useiden lähteiden mukaan pestannut ensi kauden päävalmentajakseen ruotsalaisen Rikard Grönborgin. Pitkän uran Ruotsin maajoukkueissa tehnyt Grönborg valmentaa tällä hetkellä Sveitsin NLA-liigassa Zürich Lionsia.
Suomen A-maajoukkueen päävalmentaja Jukka Jalonen odottaa Grönborgin tuloa SM-liigaan innolla.
– Mielenkiintoinen. Monta kertaa pelattu hänen Ruotsiansa vastaan nuorissa ja aikuisissa. Hyvää työtä on tehnyt tuolla Sveitsissä Zürichissä, Jalonen sanoi Jääkiekkoliiton mediatilaisuudessa.
SM-liigaseurat ovat viime vuosina luottaneet valmentajapuolella kotimaiseen osaamiseen. Nyt Tappara kokeilee uusia tuulia.
– Varmaan toisi jotain erilaisuutta. Sen näkee nopeasti siitä, miten Zürich pelaa. Varmaankin Tapparakin pelaisi samalla lailla, jos hän tulisi valmentajaksi, toteaa Jalonen Grönborgista.
Jalonen näkee, ettei Tapparan päätös suinkaan ole epäluottamuslause suomalaiselle valmennusosaamiselle.
– Tappara on varmaan ajatellut niin, että pyrkivät tähän tilanteeseen löytämään parhaimman mahdollisen valmentajan. Kokevat, ettei Suomessa ole tällä hetkellä riittävän hyvää valmentajaa vapaana heille.
– Myös varmaan sen takia, että hän on eurooppalainen ja on valmentanut kansainvälisissä turnauksissa ja valmentaa edelleen Sveitsissä. Paljon on hänellä ollut kansainvälistä kokemusta. En koe, että se olisi näpäytys jotain kohtaan. Voisihan Suomessa olla enemmänkin ulkomaalaisia valmentajia. 1990-luvulla niitä oli enemmänkin, Jalonen lisää.
Jalosen mukaan Grönborgin palkkaaminen on myös turvallinen valinta. Kokemattomampi valmentaja on tietyllä tavalla riskiratkaisu.
– Jokaisen pitää kansainvälisyydestään riippumatta se paikka ansaita. Tapparalla vaatimustaso on valmennustakin kohtaan äärimmäisen kova. Eivät halua riskiä ottaa, että ottavaisivat kokemattomamman hyvän prospectin. Grönborgista voi olla varma tiettyjen asioiden suhteen. Hän on viimeisen päälle ammattilainen.
Jalosen mukaan kokeneita tällaisia valmentajia vapailla markkinoilla on vähän. Harva tulee SM-liigaan niin sanotusti jonon ohi paitsi Jukureissa epäilijöitä näpäyttänyt Olli Jokinen.
– Ei tuohon suoraan kukaan putkahda, paitsi joku entinen NHL-pelaaja, joka on tehnyt hyvää työtä, kuten Olli. Lyhyemmällä taustalla, mutta kuitenkin jo monta vuotta valmentanut junioreita. Kovalla intohimolla valmentaa Jukureissa ja hyvällä menestyksellä heti alusta asti.
Teksti Otto Palojärvi
Kommentoi Facebookissa