Saiko Irakiin palannut turvapaikanhakija surmansa? – Poliisi epäilee asiakirjoja väärennetyiksi ja henkilön olevan elossa

EIT:n ratkaistavaksi viedyssä asiassa oli kyse siitä, että Suomesta kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut henkilö olisi surmattu kotimaassaan Irakissa pian paluunsa jälkeen.

EIT:n ratkaistavaksi viedyssä asiassa oli kyse siitä, että Suomesta kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut henkilö olisi surmattu kotimaassaan Irakissa pian paluunsa jälkeen. (Kuva AOP)

Keskusrikospoliisi on aloittanut esitutkinnan EIT:n langettavaan päätökseen johtaneessa asiassa.

ESITUTKINTA Keskusrikospoliisi on aloittanut esitutkinnan epäillyistä törkeästä petoksesta ja törkeästä väärennyksestä liittyen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen Suomea koskevaan langettavaan päätökseen. EIT antoi langettavan päätöksen Suomea koskevassa ihmisoikeusvalitusasiassa 14.11.2019.

EIT:n ratkaistavaksi viedyssä asiassa oli kyse siitä, että Suomesta kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut henkilö olisi surmattu kotimaassaan Irakissa pian paluunsa jälkeen. EIT:n käsittelyä pyysi kuolleeksi väitetyn henkilön lähiomainen, joka kertoi Suomen menettelyn ja omaisen kohtalon aiheuttaneen hänelle huomattavaa kärsimystä.

Langettavassa päätöksessään EIT katsoi, että Suomi oli rikkonut menettelyssä Euroopan ihmisoikeussopimuksen artikloja 2 ja 3, jotka käsittelevät oikeutta elämään ja kidutuksen kieltoa. EIT kiinnitti päätöksessään erityistä huomiota siihen, että Suomen viranomaiset eivät olleet tehneet tulevaisuuden uhan arviointia asianmukaisesti.

Poliisi epäilee, että langettavaan päätökseen johtaneet asiakirjat ovat väärennettyjä ja että kantajan lähiomainen olisi elossa.

– Keskusrikospoliisi on tehnyt tiedonhankintaa asiaan liittyen ja muun muassa Irakista on saatu vastaus sinne lähetettyyn oikeusapupyyntöön. Asiassa on suoritettu kuulusteluja ja yksi henkilö on pidätetty, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jan Aarnisalo Keskusrikospoliisista.

Valittajan isä oli hakenut Suomesta kansainvälistä suojelua vuonna 2015 Irakiin palauttamista vastaan. Maahanmuuttovirasto hylkäsi turvapaikkaa ja oleskelulupaa koskevan hakemuksen. Hallinto-oikeus hylkäsi valittajan isän valituksen, eikä korkein hallinto-oikeus myöntänyt asiassa valituslupaa.

Valittajan isä palasi Irakiin vapaaehtoisesti prosessin ollessa vielä kesken korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Valittajan esittämän tiedon mukaan hänen isänsä kuoli Irakissa paluunsa jälkeen.

Asiassa on tehty yhteistyötä Valtakunnansyyttäjän toimiston kanssa.

Lue myös: Suomi hylkäsi turvapaikkaa koskevan hakemuksen – ei vastannut Euroopan ihmisoikeussopimuksia

Kommentoi Facebookissa