Salaisessa tehtävässä Vietnamin viidakkoon kadonnut sotasankari uudessa näyttelyssä – kohtalokkaasta lennosta 60 vuotta

Mannerheim-ristin ritarin ja USA:n vihreiden barettien sankarin Lauri Törnin alias Larry Thornen vaiheet kiinnostavat edelleen. (Kuva Törni/Thorne-näyttely)

Törnin löytäneessä suomalaisamerikkalaisessa etsintäretkikunnassa oli mukana viisi suomalaista.

NÄYTTELY Kiistelty Mannerheim-ristin ritari ja Vietnamin sodan sankarivainaja Lauri Törni katosi 60 vuotta sitten. Nimensä Larry Thorneksi vaihtanut erikoisjoukkojen upseeri katosi helikopterilennolla salaisessa tehtävässä lokakuussa 1965.

Kopterin ja miehistön jäänteet löytyivät viidakosta vuorenrinteestä vasta vuonna 1999. Suomalaisamerikkalaisessa Joint Task Force Full Accounting -etsintäretkikunnassa oli mukana viisi suomalaista.

Haminassa sijaitsevan rauhanturvaamisen ja veteraanityön perinnekeskus Wanhan Veteraanin ensimmäisenä kesänä 2019 järjestetyn Törni-näyttelyn kävijälukua ei ole edelleenkään ylitetty. Museo uudistaakin yleisön pyynnöstä Törnistä kertovan vaihtuvan näyttelyn ensi kesänä.

Uudessa Törni-Thorne-näyttelyssä tuodaan esiin retkikunnan vaikeaa työtä Vietnamin vuoristossa valokuvin ja esinein. Törnin pitkää sotatietä ja myös katoamisen jälkeisiä vaiheita näyttelyssä havainnollistaa haminalaisen keräilijä Jari Heikkilän uutta aineistoa sisältävä kokoelma.

Ensio-Pasi oli rauhanturvaajien koulutuskäytössä reilut kymmenen vuotta syksystä 1984 lähtien. (Kuva Martti Tikka)

Toinen vetovoimatekijä ensi kesänä on tuhansien kriisinhallintaveteraanien ja varusmiesten tuntema panssaroitu miehistövaunu Pasi. Pasin elokuussa 1984 puolustusvoimille valmistuneet ensimmäiset XA-180 -mallit lähtivät valkoisiksi maalattuina rauhanturvatehtäviin Libanoniin.

Sarjanumero Ps 675-1 toimitettiin YK-koulutuskeskukseen Niinisaloon koulutusvaunuksi. Se nimettiin käyttöönottotilaisuudessa rauhanturvaajakenraali Ensio Siilasvuon mukaan Ensio-Pasiksi.

– Siilasvuon nimikkovaunu on nykyisin Wanhan Veteraanin pihassa katoksen alla. Pasin päivillä esitellään myös vaunun myöhempiä puolustusvoimien käytössä olevia malleja, mahdollisesti aivan viimeisintä 6×6 -versiota myöten, Wanhan Veteraanin toiminnanjohtaja, eversti evp. Vesa Kangasmäki kertoo.

Näyttelykauden avajaisissa lauantaina 17.5. järjestetään Wanhan Veteraanin tarjontaa syventävä seminaari. Törnin etsintäpartiossa mukana ollut Kari Kallonen kertoo ryhmän toiminnasta Vietnamin viidakossa valokuvin ja videoin.

Panssari Sisu on puolestaan päivän sankarina Pasin nimipäivänä perjantaina 30. toukokuuta. Kaksipäiväisessä Pasi-tapahtumassa ovat mukana Patria Finland ja Reserviupseerikoulu. RUK järjestää yleisölle Pasi-ajeluita varuskunnan alueella.

  • Wanhan Veteraanin näyttelyt ovat auki 17.5.–28.9.2025 ti-su 10-16.

Kari Kallonen on myös Päivän Lehden päätoimittaja.

Lue myös: Näin retkikunta löysi kadonneen Mannerheim-ristin ritari Lauri Törnin Vietnamin viidakosta – ”Sota on ohi”

Kommentoi Facebookissa