KORONAVIRUS Hallitus kokoontui Säätytalolle koronatilannekatsaukseen, jossa käytiin läpi tämänhetkistä epidemiatilannetta, hybridistrategian päivitystä, varhaiskasvatuksen, koulujen, oppilaitosten ja korkeakoulujen avaamista sekä koronapassia.
Hallitus päätti jatkaa koronapassin mahdollisen käyttöönoton valmistelua. Valmistelua johtaa sosiaali- ja terveysministeriö tiiviissä yhteistyössä työ- ja elinkeinoministeriön, valtionvarainministeriön, opetus- ja kulttuuriministeriön ja oikeusministeriön kanssa.
Pääministeri Sanna Marinin mukaan kaikki hallituspuolueet ovat koronapassin takana.
– Hallituksen tahto tässä on selvä. Paljon työtä on kuitenkin vielä tehtävänä, Marin totesi.
Koronapassin käyttöönottamisella voitaisiin lieventää nykyisiä rajoituksia tai välttää uusien, tiukempien rajoitusten käyttöönotto. Lisäksi tavoitteena on helpottaa sellaisten alojen toimintaa, jotka tällä hetkellä kärsivät rajoituksista eniten tai joiden osalta on olemassa vakava uhka toiminnan lisärajoituksiin tautitilanteen pahenemisen takia.
Julkisuudessa on mainittu muun muassa ravintolat, tapahtumat ja kuntosalit, joihin pääsy helpottuisi rokotetuille, koronataudin sairastaneille tai negatiivisen testituloksen saaneille. Pääministerin mukaan koronatestaus olisi maksutonta, jos passi otettaisiin käyttöön.
Hallitus kokoontuu ensi viikolla käsittelemään yksityiskohtaisemmin hybridistrategian päivitystä.
Kommentoi Facebookissa