TALOUS Sanoma on allekirjoittanut sopimuksen Alma Median alueellisen sanomalehtiliiketoiminnan ostamisesta. Ostettavan liiketoiminnan liikevaihto vuonna 2019 oli 99 miljoonaa euroa. Sanoma arvioi yritysoston tuovan noin 13 miljoonaa euroa vuotuisia nettosynergioita, joiden odotetaan toteutuvan täysimääräisinä vuonna 2022.
Ostettavan liiketoiminnan sovittu kauppahinta ilman velkoja ja käteisvaroja on 115 miljoonaa euroa. Kaupan toteutuminen edellyttää kilpailuviranomaisen hyväksyntää.
Ostettava liiketoiminta käsittää Alma Media Kustannus Oy:n, joka kustantaa alueellisia sanomalehtiä kuten Aamulehteä ja Satakunnan Kansaa sekä kolmeatoista pienempää alueellista lehteä Pirkanmaalla sekä Länsi- ja Keski-Suomessa. Kauppaan kuuluu myös Alma Manu Oy, joka tarjoaa painopalveluja modernissa painotalossaan Tampereella.
– Kaikkien lehtien tilaajakannan kasvattaminen on meille erittäin tärkeää, sillä digitaalisella aikakaudella menestyminen edellyttää skaalaa. Uskomme yritysjärjestelyn olevan hyödyksi niin lukijoille, mainostajille, työntekijöille kuin osakkeenomistajillemmekin, sanoo Sanoman toimitusjohtaja Susan Duinhoven.
Ostettavilla lehdillä oli vuoden 2019 lopussa yhteensä 190 000 tilausta. Noin 14 prosenttia tilauksista oli puhtaasti digitaalisia, kun vastaava osuus Helsingin Sanomilla on 27 prosenttia. Ostettavassa liiketoiminnassa oli vuoden 2020 alussa 365 työntekijää, joista tulee Sanoma-konsernin työntekijöitä, kun kauppa on saatettu loppuun.
– Uskomme, että Helsingin Sanomien viimeaikaiset opit ja kokemus voivat auttaa entisestään vahvistamaan digitaalisten palvelujen käyttöä ja kehitystä ja tavoittamaan myös erityisesti nuorempia yleisöjä kaikilla alueilla. Jakamalla resursseja ja parhaita käytäntöjä voimme yhdessä kehittää lukijoille entistä houkuttelevampia digituotteita ja samalla vahvistaa painettua lehteä, jolla on jatkossakin merkittävä rooli mediankäytössä, sanoo puolestaan Sanoma Media Finlandin toimitusjohtaja Pia Kalsta.
Ostettavien omaisuuserien tasearvo myyjän taseessa vuoden 2019 lopussa oli 84 miljoonaa euroa. Tasearvosta on vierasta pääomaa 73 miljoonaa euroa, josta 41 miljoonaa euroa muodostuu pääosin vuokratusta painokoneesta.
Kun yrityskauppa on saatettu päätökseen arviolta vuoden 2020 aikana, Sanomalla on kapasiteetti kolmen painolaitoksen verkostossaan Vantaalla, Varkaudessa ja Tampereella kattaen suuren osan eteläisestä Suomesta. Painot palvelevat edelleen myös Alma Mediaa ja muita ulkoisia painopalveluasiakkaita.
Lue myös: Klassikkokuva Lasse Virenin kaatumisesta kaapattiin – usko tai älä, asialla oli yllättäen valtamedia
Kommentoi Facebookissa