Sarjajumbo HIFK jatkaa yhä voitoitta

Kuva Veikkausliiga/ Risto Oksanen

FC Inter ja HIFK pelasivat Turussa 2-2 -tasapelin.

JALKAPALLO Veikkausliigassa pelattiin lauantaina yksi, mutta sitäkin vaiherikkaampi ja dramaattisempi ottelu. Kotijoukkue FC Inter ja HIFK päätyivät 2-2 -tasapeliin Turussa.

Mixu Paatelaisen luotsaama HIFK on yhä sarjajumbona. Se on edelleen sarjan ainoa joukkue, joka ei ole kyennyt avaamaan voittotiliään.

HIFK käynnisti ottelun räväkästi, kun 197-senttinen Eero Markkanen kävi puskemassa pallon jo 3. minuutilla verkon perukoille.

Isäntien tasoitus tuli 14 minuuttia myöhemmin ja maali oli todella komea, kun Tommi Jyry laukoi pallon noin 20 metristä takanurkkaan. Maali oli Jyryn ensimmäinen Interin paidassa.

Jyryn toinen syntyi 47. minuutilla, kun pallo painui jälleen ylänurkkaan.

HIFK:n tasoitus tuli 80. minuutilla rangaistuspotkusta. Sakari Mattila pisti pallon kylmäpäisesti verkon perukoille.

Pallo vietiin pilkulle uudelleen seitsemää minuuttia myöhemmin, kun punaista korttia katsonut HIFK:n Sergei Eremenko oli estänyt varman maalin kädellään. Interin Benjamin Källman laukoi kuitenkin pallon pilkulta taivaan tuuliin.

Interillä on kahdeksasta ottelusta koossa kymmenen pistettä. Se on sarjassa neljäntenä KuPS:n, HJK:n ja FC Hongan takana.

HIFK:lla on koossa kolme pistettä seitsemästä ottelusta. Paatelainen tuli joukkueen valmentajaksi muutama viikko sitten, kun seura oli ollut vailla päävalmentajaa Paatelaisen edeltäjän jätettyä Suomen ”perhesyistä”.

Savotta on Paatelaisella kova. Ylempään loppusarjaan HIFK:lla tuskin on asiaa.

Teksti Kari Aho ja Otto Palojärvi

Lue myös: KuPS sarjajohtoon – HJK yllättävissä vaikeuksissa

Kommentoi Facebookissa