MATKAILU Yli sata vuotta sotilassaarena toiminut Isosaari avautuu tänä kesänä suurelle yleisölle. Senaatti-kiinteistöt on päättänyt vuokrata puolustusvoimien käytöstä vapautuneet rakennukset ja käyttöoikeuden maa-alueisiin Suomen Saaristokuljetus Oy:lle.
Isosaaren linnoittaminen aloitettiin jo vuonna 1913. Raskaiden ja järeiden patterien valmistuttua kaksi vuotta myöhemmin Isosaaren linnakkeella on ollut tärkeä asema pääkaupunkiseudun puolustamisessa.

Reilun puolen tunnin venematkan päässä Helsingin Kauppatorilta sijaitseva saari avautuu yleisölle kesäkuussa ja tilausryhmille jo kuluvan kuun aikana.
– Isosaarta ollaan kaavoittamassa uuteen käyttöön. On hienoa, että voimme avata saaren jo nyt ja tarjota upean vierailukohteen kaikille kiinnostuneille. Se tarjoaa myös arvokasta kokemusta saaren tulevaa käyttöä ja kehitystarpeita varten, toteaa johtaja Mauri Sahi Senaatti-kiinteistöistä.
Vuokrattavaan kokonaisuuteen kuuluu 4–5 rakennusta, kerhorakennus, saunoja sekä vanha ruokala. Saaressa on myös kaksi hiekkauimarantaa ja 9-reikäinen Suomen vaativin par-3-golfkenttä, jonka lajille vihkiytynyt saarelainen rakensi jo 1980-luvulla.
– Saarelta löytyvät oikeastaan kaikki samat fasiliteetit ja palvelut, mitä mantereeltakin. Sinänsä tämä on harvinaista, koska kohde sijaitsee kuitenkin ulkosaaristossa, kertoo Suomen Saaristokuljetus Oy:n toimitusjohtaja Tomi Ståhlberg.

Isosaaren kerhorakennus palvelee nälkäisiä ja janoisia asiakkaita aamusta myöhään iltaan. Kerhorakennuksen merenrantaterassi tarjoaa huikean näkymän selän yli Suomenlinnaan ja mantereelle. Opastetut saarikierrokset, yleisölle avoimet saunat, nähtävyydet, ainutlaatuinen luonto ja tietenkin suojaisat hiekkarannat tekevät Isosaaresta kyllä varsin uniikin vierailukohteen.
Suomen Saaristokuljetus Oy liikennöi Isosaareen kahdella lautalla tunnin välein, laivaliput ja opastuksen voi ostaa etukäteen nettikaupasta. Kyytiin noustaan Kauppatorilta Suomenlinnan lautan länsipuolelta sijaitsevalta pistolaiturilta.
– Isosaaressa on kolme hyväkuntoista saunaa rannan välittömässä läheisyydessä. Voimme saunottaa jopa 80 hengen ryhmiä kerrallaan, Ståhlberg kertoo.
Saarelle voi juhannuksesta lähtien tulla omalla veneellä, kun noin 30-paikkainen vierasvenesatama valmistuu. Suunnitelmien mukaan vierasvenesatama on avoinna joka päivä elokuun loppuun saakka ja syyskuussa viikonloppuisin. Golfia pääsee pelaamaan maanantaisin, jolloin saarelle ei tuoda yleisöristeilyillä muita ryhmiä. Myös telttailu saaressa on mahdollista.

Ståhlbergin mukaan Isosaaresta on tarkoitus rakentaa ympärivuotinen matkailukohde. Senaatti-kiinteistöjen ja Suomen Saaristokuljetus Oy:n nyt solmima vuokrasopimus on voimassa toistaiseksi saaren kaavakehityksen ajan. Isosaaren tulevaisuuden suunnittelutyössä on mukana myös Museovirasto.
Yleistietoa Isosaaresta saat tästä. Senaatti-kiinteistöt on teettänyt saaresta kulttuuriympäristöselvityksen, joka tarjoaa mielenkiintoista tietoa mm. saaren historiasta. Sen löydät tästä.
Kommentoi Facebookissa