Satamalakot alkoivat – AKT hylkäsi sovintoehdotukset

Ulkomaankaupasta 90 prosenttia kuljetetaan satamien kautta. (Kuvituskuva Fotolia)

Sovintoehdotusten hylkäämisen lisäksi työntekijäliitto antoi uusia lakkovaroituksia.

TYÖEHTOSOPIMUKSET Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry on aloittanut lakot ahtausalalla ja kolmella autoliikenteen alalla. Ensimmäiset lakot alkoivat jo puolilta öin. Neuvotteluja käytiin viime hetkiin asti, mutta sovittelija Leo Suomaan sovintoehdotukset hylättiin, lisäksi AKT antoi uusia lakkovaroituksia.

AKT kävi työehtosopimusneuvotteluja työnantajajärjestöjen ja sovittelijan kanssa viime hetkille tiistai-iltana. Sovittelija antoi sovintoesitykset sekä ahtausalalle että kuorma-auto-, säiliöauto- ja öljytuotealalle sekä terminaalitoiminta-alalle.

AKT:n jaostot ja liiton hallitus käsittelivät sovintoesityksiä kokouksissaan jo tiistai-iltana. Neuvotteluja on käyty joulukuun alkupuolelta saakka.

– Sen enempää tekstikysymyksiin kuin riittäviin palkkaratkaisuihin ei työnantajapuolella löytynyt mielenkiintoa, AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko toteaa.

Elinkeinoelämän keskusliiton mukaan lakko on vastuuton. Lakko pysäyttää suurelta osin viennin ja tuonnin sekä vaikeuttaa kuorma-autoliikennettä Suomessa. Ulkomaankaupasta 90 prosenttia kuljetetaan satamien kautta.

– AKT vaarantaa lakollaan suomalaisten työpaikkoja sekä aiheuttaa vahinkoa koko suomalaiselle yhteiskunnalle. Pitkittyessään lakolla on syviä vaikutuksia, jos ja kun suomalaisyritykset menettävät asiakassuhteita lakon takia, EK:n johtaja Ilkka Oksala puolestaan sanoo.

Koska sovittelu ei tuottanut tulosta ahtausalan lakko alkoi satamissa 15.2. aamulla klo 6.00 ja siitä eteenpäin toistaiseksi. Kuorma-auto- sekä säiliöauto- ja öljytuotealan lakot alkoivat 15.2. jo vuorokauden vaihtuessa ja päättyvät 21.2. puolilta öin kello 24. Terminaalitoiminta-alan lakko alkoi 15.2. aamulla kello 6.00 jatkuen 22.2. aamuun kello 6.00.

Lakot koskevat kaikkia lakkoon kuuluvilla toimipaikoilla työskenteleviä AKT:n neuvottelemien työehtosopimusten piiriin kuuluvia työntekijöitä.

Lue myös: Kaupan alan työriitaan saatiin sopu – neuvottelutulos on hyväksytty ja lakot peruuntuneet

Kommentoi Facebookissa