Satavuotias sotaveteraani on edelleen kova automies – ase pelasti hengen sodan jälkeenkin

Heti sotien jälkeen Sigurd ryhtyi taksiautoilijaksi ja toimi autoilijana yli 40 vuotta. – Minulla on edelleen ajokortti, auto ja ajan lähes päivittäin. Päätehtäväni on toimia tyttäreni hovikuljettajana, Sigurd paljastaa tyytyväisenä.

Heti sotien jälkeen Sigurd ryhtyi taksiautoilijaksi ja toimi autoilijana yli 40 vuotta. – Minulla on edelleen ajokortti, auto ja ajan lähes päivittäin. Päätehtäväni on toimia tyttäreni hovikuljettajana, Sigurd paljastaa tyytyväisenä. (Kuva Anne Anttila)

Sigurd Kärnä on entinen taksiautoilija, mutta nykyään tyttärensä omaishoitaja ja hovikuski.

SUOMI 100 Kemiläinen Sigurd Kärnä, 100, kaartaa siniharmaalla Toyotallaan pihaan, sammuttaa auton ja aukaisee oven.

– Terve! Eikös olekin vielä mellevä peli. Ikää on yli kolmekymmentä vuotta ja kone kehrää kuin kissa. Katsastuksestakin meni lähes viheltämällä läpi, Sigurd huikkaa ja taputtaa rautaratsuaan pehmeästi kylkeen.

Kunnioitettavista ikävuosistaan huolimatta Sigurd Kärnällä on edelleen voimassa oleva ajokortti ja auto, eikä entisen taksiautoilijan ajotaidoissakaan ole moittimista.

– Täytyyhän se kortti ja ajopeli olla kun asioita hoitelee. Ajan edelleen lähes päivittäin. Välillä käyn Ruotsissa saakka, sillä poikani asuu Haaparannassa. Hoidan säännöllisesti myös tyttäreni asioita, joten ilman autoa arjen pyörittäminen olisi hirveän haastavaa, rintamaveteraani Kärnä selvittää hymyillen.

Kolmen sodan veteraani sanoo asuvansa yksin, vaikka käytännössä asunnossa oleilee usein myös hänen Leena-tyttärensä.

– Leena asuu naapurissa, mutta kyläilee luonani kuitenkin päivittäin. Näin on mukavampi. Ilman Leenaa olisin kovin yksin, Sigurd kertoo.

Isä ja tyttären läheisistä väleistä viestii myös se, että Sigurd on ollut viimeiset 16 vuotta monisairaan tyttärensä omaishoitaja.

– Tämähän on aivan luonnollista. Vaimoni kuoltua jatkoin siitä, mihin hän jäi.

Urheilun sekatyöläinen

Satavuotias rintamaveteraani sanoo jatkavansa tyttärensä hoitamista niin kauan kuin kykenee.

– Hyöty on käytännössä molemminpuolinen. Meillä on toisillemme niin tukea kuin turvaakin.

Iissä syntynyt, mutta Rovaniemellä varttunut Sigurd Kärnä kertoo oppineensa jo lapsena työteliääksi.

– Vanhemmillani oli valokuvausliike, joten iso osa vapaa-ajasta meni pimiössä vedoksia kehitellen. Ja siinä vaiheessa kun isäni perusti rinnalle taksiyrityksen, olin innolla mukana myös autohommissa, Sigurd taustoittaa.

Aikaa jäi myös urheilulle, hän oli sanan varsinaisessa merkityksessä urheilun sekatyöläinen.

– Hiihdin, juoksin, hyppäsin pituutta ja harrastin mäkihyppyä.

Urheiluinnostuksella on näkyvät jäljet, sillä Sigurd on myös Ounasvaaran hiihtoseuran perustajajäsen.

– Alunperin perustimme Koskenrannan pomppijat -nimisen seuran, mutta kun nimelle irvisteltiin, nimesimme sen Ounasvaaran hiihtoseuraksi.

Sigurd Kärnä on viimeiset 16 vuotta toiminut myös monisairaan Leena-tyttären omaishoitajana.
Sigurd Kärnä on viimeiset 16 vuotta toiminut myös monisairaan Leena-tyttären omaishoitajana. (Kuva Anne Anttila)

Evakkokuskina Petsamossa

Viipurin huoltorykmentin autokomppaniassa suoritetun varusmiespalveluksen jälkeen Sigurd joutui lähes saman tien ylimääräisiin kertausharjoituksiin.

– Aavistus sodasta kävi hyvin pian toteen. Jouduin Petsamoon ajamaan evakoita.

Myös kuorma-automiehille tehtävä oli hyvin murheellinen.

– Petsamo piti tyhjentää nopeasti ja perusteellisesti. Kiersin kylää talosta taloon ja hain sekä ihmisiä että tavaraa. Kuljetin heidät jäitä pitkin Norjan puolelle ja palasin takaisin. Tehtävä oli erittäin vaarallinen, sillä ajoin koko ajan aikaa vastaan, Kemin veteraani muistelee.

Vaikka aikataulu oli tiukka, niin Sigurd tovereineen sai kuitenkin Petsamon evakot ajoissa turvaan.

– Olin palaamassa takaisin, kun Rovaniemen kohdalla auto hajosi. Vesipumpun rikkoontuminen osoittautui myöhemmässä vaiheessa kuitenkin hyvin onnekkaaksi sattumaksi.

Kärnä olisi joutunut suoraan Kannakselle, mutta matkan viivästymisen takia hän sai toisen tehtävän.

– Taisteluiden sijaan pääsin upseerien autonkuljettajaksi. Käytin heitä Kemijärven ”apteekissa” ja upseerikerholla. Tehtävä oli kaikin puolin mieluisa, Sigurd Kärnä muistelee naureskellen.

”Hevosia kävi sääliksi!”

Jatkosodan alkaessa Sigurd siirtyi autokomppaniasta panssarintorjuntarykmenttiin.

– Viikon pikakursseilta valmistuin hyvin arvosanoin panssarintorjuntatykin lataajaksi. Aikaa harjoitteluun ei kuitenkaan ollut, sillä saimme käskyn siirtyä Sallan Nurmitunturille.

Veteraani Kärnän mukaan Nurmitunturilla oli kovat paikat. Hyökkäysvaihe oli kova ja nopeatempoinen, mutta pelko oli voitettava.

– Saimme tehtäväksi tuhota vihollisen ison, yli 50 tonnia painavan panssarivaunun. Vastus oli kova, mutta teimme hyvää työtä. Pysäytimme tankin ampumalla telaketjun poikki ja pioneerit viimeistelivät työn heittämällä kasapanoksen tykkitornin juureen. Siihen loppui piippalakkien rynniminen, sillä panssarivaunu hajosi täysin, Sigurd muistelee.

Sallan suunnan taisteluissa miestappiot olivat Kärnän mukaan kuitenkin kovat.

– Venäläisillä oli miehiä ja tulivoimaa. Vihollisella oli jopa järeät rautatietykit, joita vastaan meidän hevosvetoisilla panssarintorjuntatykeillä oli lähes mahdotonta pärjätä.

Kovat keskitykset koituivat myös monen hevosen kohtaloksi.

– Hevosia kävi muutenkin sääliksi. Ne joutuivat vetämään raskaita kuormia pitkin metsiä. Osalla oli vetokuorman lisäksi myös niin sanotut kantosatulat, joissa hevospoloiset kantoivat ammuksia ja pikkuheittimiä, Sigurd kertoo hiljaisena.

Lapin sotaan Sigurd Kärnä sanoo lähteneensä sekavin tuntein.

– Tuntui jotenkin oudolle, kun entisestä aseveljestä tuli vihollinen. Määräys oli kuitenkin määräys ja sitä oli toteltava.

Veteraani Kärnä oli rintaman sekatyömies. Hän toimi sekä autonkuljettajana että panssaritorjuntatykin lataajana.
Veteraani Kärnä oli rintaman sekatyömies. Hän toimi sekä autonkuljettajana että panssarintorjuntatykin lataajana. (Kuva Anne Anttila)

Sotilasase pelasti hengen

Siviiliin päästyään Sigurd Kärnä asettui Kemiin, perusti perheen ja hankki liikenneluvan.

– Arki autoilijana alkoi vuonna 1945 ja päättyi vuoteen 1986. Reiluun neljään vuosikymmeneen mahtuu miljoonia kilometrejä ja lukematon määrä erilaisia asiakkaita, Kärnä luonnehtii.

Vaikka kyyditettävien kirjo oli myös sotien jälkeen laaja, niin ongelmatilanteistakin Sigurd sanoo selvinneensä aina puhumalla. Vain kerran hän sanoo joutuneensa todelliseen hengenvaaraan.

– Sotien jälkeen taksit joutuivat usein aseellisten ryöstöyritysten kohteeksi ja näin kävi vuonna 1947 myös minulle. Olin ajossa, kun kyytiini tuli kaksi miestä.

Lähes saman tien miehet kävivät vasaran kanssa kuljettajan kimppuun.

– Päähän osuneista iskuista huolimatta sain kaivettua taskustani pistooliin ja varoituslaukauksen jälkeen ammuin kohti. Miehet pakenivat, mutta toinen heistä haavoittui lievästi käteen, Sigurd kertaa hiljaisena.

Ase, jolla Kärnä ampui, oli ollut Sigurdin mukana myös sodassa.

– Ase pelasti henkeni. Muistini mukaan jopa Ammattiautoilijoiden liitto opasti tapauksen jälkeen jäseniään pitämään taskuasetta mukana työtehtävissä.

Valikoiva kuulo on sallittua

Rintamaveteraani Sigurd Kärnä toimii tällä hetkellä 62-vuotiaan Leena-tyttärensä omaishoitajana. Leenalla on epilepsian lisäksi myös reuma sekä monien oheissairauksien myötä heikentynyt liikuntakyky.

– Monisairas tyttäreni tarvitsee jatkuvaa huolenpitoa. Annostelen hänen lääkkeensä, kuljetan lääkärissä ja katson muutenkin hänen peräänsä.

Myös Leena-tytär antaa isälleen suurta tunnustusta.

– Isä on valtavan tarkka ja täsmällinen. Isä on myös luottokuljettajani. Hän käyttää lääkärissä, ostoksilla ja halutessani vaikka kioskilla. Meillä on hyvä ja turvallinen olla yhdessä. Olen tavattoman kiitollinen, sillä ilman isää en pystyisi asumaan omassa kodissani.

Ikävuosistaan huolimatta Sigurd sanoo pärjäävänsä omaishoitajana hyvin.

– Kiitos jaksamisesta kuuluu vahvalle urheilutaustalle sekä yli viisi vuotta kestäneelle rintamapalvelukselle. Sodasta hankittu sitkeys ja urheilun kautta tullut kestävyys ovat voimavaroja, joiden ansiosta arki on kantanut myös vaikeiden aikojen ylitse.

Sataan elettyyn vuoteen mahtuu Sigurdin mukaan niin nousu- kuin laskukausiakin.

– Enemmän niitä hyviä on ollut. Olen luonteeltani sellainen, etten osaa murehtia pieniä asioita ja isoistakin vastoinkäymisistä yritän löytää edes jonkinlaista valon kajoa. Vaimon kuolema oli kova paikka, mutta lasten avulla pääsin siitäkin ylitse. Ikävä on pysyvä tila, mutta suru on muuttunut ajan saatossa lempeämmäksi, Kemin veteraani luonnehtii.

Taksiautoilijana elämäntyönsä tehneellä Kärnällä on edelleen loistava muisti ja kuntokin ikävuosiin nähden hyvä.

– Kuulo on joskus valikoiva, mutta eiköhän se näillä vuosikymmenillä ole jo sallittua. Joskus on nimittäin parempi suodattaa turhimmat höpinät ohitse ja keskittyä olennaiseen, Sigurd sanoo ja iskee silmää.

Kommentoi Facebookissa