JÄÄKIEKKO Yhdysvalloissa vietetään torstaina kiitospäivää. NHL-tähti Sebastian Aholla on hyviä syitä olla kiitollinen: hänen edustamansa NHL-joukkue Carolina Hurricanes pelaa vahvaa kautta, ja miehellä itselläänkin jääkiekkoilu sujuu.
Kiitospäivän – Thanksgiving – aattona Aholla nousi tosin hermo pintaan joukkueen kompuroitua New Yorkissa. Ensimmäisessä erässä Canes – Ahon johtama ykkösketju mukaan lukien – ei saanut mitään aikaan, ja New York Rangers karkasi kolmen maalin johtoon. Vieraiden lyhyeksi jäänyt kiri varmisti, että voitto jäi Manhattanille tuloksella 3-2.
Kamppailun päätyttyä Aho veti vielä Madison Square Gardenin käytävällä kunnon loppuhiet. Sen jälkeen jaksoi jo vähän ruotia Hurricanesin laadukkuutta hienon viime kevään valossa.
– Viime vuonna nostettiin omalla tekemisellä rima korkealle. Näytettiin, että pystytään menemään pitkälle pleijareissa. Vielä ei oltu ihan riittävällä tasolla, että oltaisiin voitettu Stanley Cup, Aho sanoi.
Ensimmäisellä pudotuspelikierroksella Canes pani hallinneen mestarin Washington Capitalsin laulukuoroon. Kauden huippu oli itäisen konferenssin finaalisarja, kun vielä New York Islanders oli pudotettu jatkosta.
– Minimitavoitteemme on, ettei olla mikään viimeinen joukkue, joka pääsee playoffeihin, vaan se, joka menee siellä pitkälle. Kyllä se viime kevät jätti nälkää tähän ryhmään.
Keskiviikkoinen tappio otti keskushyökkääjä Ahoa pahasti pattiin. Viimeisellä minuutilla hän otti kampitusjäähyn, kun vierasjoukkue yritti vimmatusti tasoitusmaalia.
– Huono startti, muuten ihan jees peli. Siinäpä se on pähkinänkuoressa. Vaikea se on tässä liigassa tulla kolmen maalin takaa, vaikka mahdollisuudet olivat hyvät. Toisessa ja kolmannessa erässä saatiin painetta aikaan.
– Ei se työmoraalista jäänyt kiinni, kyllä kaikkemme annettiin. Mielestäni ei saatu riittävästi hyviä maalipaikkoja, ja vastustajan veska oli hyvä.
”Vastustajan veska” oli luonnollisesti Henrik Lundqvist, joka pelasi tuhannennen Rangers-ottelunsa. Juhlan kunniaksi hän torjui 41 kertaa ja pokkasi illan ykköstähden kunnian. Canesin ykkösketjussa Ahon kavereina aloittivat Teuvo Teräväinen ja Andrei Svetshnikov, mutta kamppailun edetessä valmentaja Rod Brind’Amour vaihteli miehityksiä.
– Välillä vähän sekoitellaan kenttiä, että saadaan erilaisia uhkia ja vähän lisävirtaa. Olen tykännyt pelata Teuvon ja Svetshnikovin kanssa, ja ollaan pelattu ihan hyvin.
Carolina Hurricanesin entinen valmentaja Bill Peters on ollut viime päivien kuuma NHL-peruna, ja aivan vääristä syistä. Hurricanes-aikanaan hän teki fyysistä väkivaltaa omia pelaajiaan kohtaan ja nimitteli näitä törkeästi. Aho pelasi kaksi ensimmäistä NHL-kauttaan Petersin miehistössä. Valmentajan teot on käsitelty organisaation sisäisesti, ja suomalaispelaajakin vetää viisaasti niukkaa linjaa.
– Hän on koutsi, joka antoi minun pelata ensimmäisen änäripelini. Ei ole muuta siihen sanottavaa, Aho tyytyi lausumaan.
Monen muun tapaan Aho vakuuttunut Rangersin tähtitulokas Kaapo Kakosta, ja keskiviikkona kaksikko kohtasi toisen kerran NHL:ssä.
– Hienoa nähdä, että tulee taas yksi suomalainen korkea varaus NHL:ään. Isoilla odotuksilla hän tuli tänne New Yorkiin. Hyvä homma, että hänellä on lähtenyt hyvin. On hienoa nähdä, että suomalaiset pärjäävät.
– Montaa kertaa ei taidettu olla samaan aikaan jäällä. Olen oikeastaan nähnyt häneltä vain ne pelit, jotka ollaan pelattu vastakkain, ja niissä hän on ollut kyllä hyvä.
Taannoisen vahvan vaiheen jälkeen Kakolla, 18, on ollut hiljaisempaa. Hän on nyt ensimmäistä kertaa NHL-urallaan neljän ottelun mittaisessa pisteettömässä putkessa.
Carolina Hurricanes potee kiljuvaa menestysnälkää, ja kiitospäivänä on käyttöä fyysisellekin nälälle. Yhdysvalloissa kiitospäivä on valtava juhla, monelle jouluakin tärkeämpi. Illallispöydän keskiössä komeilee täytetty kalkkuna, ja jälkiruoannälkäiset herkuttelevat vuokaan leivotulla piirakalla. Neljättä vuotta USA:ssa asuvalle Aholle, 22, amerikkalaisjuhlalla on jo merkitystä.
– Kyllä se jo jonkin verran merkkaa. Aion tänä vuonna syödä perinteisen amerikkalaisen Thanksgiving-aterian, Aho virnisteli.
– En varmaan pääse ihan täyteen juhlatunnelmaan (perjantaina on jo kotiottelu Nashville Predatorsia vastaan), mutta hyvää ruokaa pöytään, ja ollaan jätkien kanssa kimpassa. Mikäs siinä!
Yhdysvalloissa ei pelata kiitospäivänä NHL:ää. Torstain ainoa ottelu, Montreal – New Jersey, käydään Kanadassa, missä kiitospäivä vietettiin jo lokakuussa.
Haastattelu Pasi Tuominen, New York
Lue myös: Nuorten MM-kultavahti Kaapo debytoi upeasti NHL:ssä – ”Kaveri ei kyllä yhtään jännittänyt”
Kommentoi Facebookissa