PAINI Suomen menestynein naispainija Petra Olli ilmoitti tiistaina, ettei jatka uraansa. Olli kertoo tiedotteessaan, ettei hänellä ole enää riittävästi poltetta kilpailla huipputasolla.
– Jos ei ole 100-prosenttisesti mukana, ei ole mahdollista taistella isossa olympialajissa voitoista. Viime kesän jälkeen on ollut koetuksella olla urheilija. Kaikkeni tein ja treenasin, ja talvi oli Kiinan leireineen varsin hyvä. Polte ei kuitenkaan ole enää ennallaan, Olli ilmoittaa tiedotteessaan.
Ollin päätös tuli täytenä yllätyksenä. Olivathan Tokion olympiakisat hänelle suuri tavoite.
– Vaatii suunnatonta rohkeutta tunnustaa rehellisesti sekä itselleen että muille, ettei sisäistä poltetta enää ole maailman huipulle vaadittavalla tasolla. Tämä on urani vaikein ja raskain päätös, mutta erittäin tarkasti harkittu sellainen, Olli taustoittaa.
Olli on vasta 25-vuotias. Hänellä olisi ikänsä puolesta ollut mahdollisuuksia kilpailla huipputasolla vaikka 2030-luvulle saakka.
Ollin ura oli menestyksekäs. MM-kultaa hän voitti alle 65 kiloisten sarjassa 2018 ja hopeaa 2015 alle 58 kiloisten sarjassa. Lisäksi Olli voitti EM-kultaa 2016 sekä 2018 ja EM-pronssia 2014 sekä 2019.
Rio de Janeiron 2016 olympialaisissa Olli oli yksi Suomen merkittävimmistä mitalitoivoista, mutta kisoissa hän ei yltänyt tasolleen, eikä päässyt mitaliotteluihin. Se oli Ollille itselleen karmea pettymys.
Helmikuussa Rooman EM-kisoissa Olli palasi tositoimiin oltuaan pitkään sivussa. Hän oli kuitenkin kaukana parhaasta tasostaan, eikä voittanut mitalia.
Ollilla ei ollut vielä paikkaa Tokion olympiakisoihin. Nyt Olli on vahvistanut, ettei aio olympiapaikkaa karsintaturnauksista enää hakeakaan.
Ollin tekemän lopettamispäätöksen myötä Suomella on Tokion kisoissa yksi mitalitoivo vähemmän. Tämän hetken tulostason perusteella realistisimmat mitaliodotukset ovat suomalaiskilpailijoista rullalautailija Lizzie Armanton ja nyrkkeilijä Mira Potkosen ympärillä.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Petra Ollia vietiin molskilla – kaukana parhaasta tasostaan
Kommentoi Facebookissa