Siilit kömpivät pesistään hellesäähän – rauhoitetun lajin lukumäärän uskotaan laskeneen

Sumpaattinen siili tarvitsee suojaisia pihoja ja kulkureittejä.

Sympaattinen siili tarvitsee suojaisia pihoja ja kulkureittejä. (Kuva Riina Pippuri)

Luonto-Liiton Kevätseurannassa tarkkaillaan kevään etenemistä eläin- ja kasvilajien avulla.

LUONTO Kevään ja kesän ystävä saa nyt nauttia suorastaan ylenpalttisesta lajien kirjosta. Helteisessä säässä puut, vuokot ja muut kukat ottivat kuin yhteistuumin aimo harppauksen kohti kesää ja puhkesivat kukkaan. Pölyttäjille on nyt pöytä katettuna, ja kimalaiskuningattaria pörrää ahkerasti metsissä ja puutarhoissa.

Vierähtäneen Kevätseuranta-viikonlopun teemalajista siilistä on kirjattu tältä keväältä jo yli 200 havaintoa. Siilejä tavataan Etelä-Suomessa, mutta harvakseltaan se on levittäytynyt Pohjois-Suomeenkin. Siilien tarkkaa levinneisyyttä Suomessa ei ole kuitenkaan kattavasti tutkittu.

Siilikannan arvioidaan laskeneen, mutta tarkka arviointi on hankalaa ja sen takia siili onkin valittu yhdeksi tämän vuoden teemalajiksi. Rauhoitettu siili on kulttuurisidonnainen laji ja merkittävimmät syyt sen taantumaan ovat sen elinympäristössä tapahtuneet muutokset.

– Siili tarvitsee suojaisia pihoja ja kulkureittejä ja niitä on rakennetussa ympäristössä yhä vähemmän tarjolla. Myös liikenne ja talvipesien puute uhkaa silliä, sanoo Kevätseurantaa koordinoiva Salla Saharla Luonto-Liitosta.

Käen kukunta on yksi tunnistettavimmista luontoäänistä ja kesäisen tunnelman tuojista. Käestä onkin tullut havaintoja Suomussalmelta saakka. Myös haarapääskystä, yleisestä kulttuuri- ja maatalousympäristöjen pesimälinnusta, on tullut runsaasti havaintoja aina Inaria myöten.

Pohjois-Suomessa odotellaan vielä ensimmäisiä silmuja, mutta Etelä-Suomessa saadaan nauttia jo varsin vihreistä maisemista. Kevään keskiarvoon verrattuna lehtien puhkeaminen on muutaman päivän myöhässä, mutta kevät kirii viivettä nopeasti kiinni.

Kukista rentukka, mustikka ja käenkaali liittyivät yhä runsaana kukkivien valko- ja sinivuokkojen joukkoon. Myös tuoksuvat tuomet aloittelivat kukintaansa. Kukilla herkuttelevia kimalaisia on havaittu aina Inarissa ja Käsivarren Lapissa asti.

Luonto-Liiton Kevätseurannassa tarkkaillaan kevään etenemistä keväisten eläin- ja kasvilajien avulla. Kevätseurannan havaintoja voi ilmoittaa milloin vain, mutta erityisesti toivomme havaintoja, jotka tehdään Kevätseuranta-viikonloppuina. Niiden perusteella saamme kattavan kuvan Suomen keväästä tietyllä ajanhetkellä.

Kevättä tarkkaillaan joka toinen viikonloppu aina 9.–10.6. asti. Havainnot tallentuvat Luonnontieteellisen keskusmuseon tietokantaan, josta ne ovat saatavilla tutkimuskäyttöön. Havainnot ilmoitetaan sähköisellä lomakkeella osoitteessa www.kevatseuranta.fi. Luonto-Liitto kannustaa jakamaan havaintoja ja keväisiä kuvia myös sosiaalisessa mediassa aihetunnisteella #kevätseuranta.

Lue myös: Luonnossa eletään nyt herkkää aikaa ja eläimillä on pieniä poikasia – siksi koirat on pidettävä kytkettyinä

Kommentoi Facebookissa