Siitepölykausi on alkanut – kuusi vinkkiä allergiaoireiden helpottamiseen

Siitepöly on tuttu ja jokakeväinen riesa allergikoille.

Siitepöly on tuttu ja jokakeväinen riesa allergikoille. (Kuva YA)

Pähkinäpensas ja leppä kukkivat maan eteläosissa, lepän kukinnan odotetaan alkavan pian keskiosissa.

ALLERGIA Siitepöly on allergikoille jokakeväinen riesa. Ensimmäisenä kukintansa aloittivat pähkinäpensas ja leppä, joiden siitepölymäärät vaihtelevat lajien kukinta-alueista riippuen vähäisistä runsaisiin. Sade tuo vain hetkellisen helpotuksen ilman siitepölymääriin.

– Allergiaoireet ovat nyt selvästi alkaneet asiakkailla. Meiltä kysytään päivittäin, mitkä tuotteet tepsivät siitepölyallergiaan parhaiten ja milloin hoito tulee aloittaa, tietopalvelupäällikkö Katariina Lehtinen Yliopiston Apteekista kertoo.

Luonnonvarakeskus ennustaa koivulle, männylle ja kuuselle paikoin jopa runsasta kukintaa tänä vuonna. Yleisin siitepölyallergiaoireiden aiheuttaja on koivu, jonka kukinta alkaa tavallisesti toukokuun alussa. Koivun kukinnan on arvioitu olevan tänä keväänä melko runsasta tai runsasta koko maassa.

Kotimaisen kukinnan lisäksi siitepölyä voi kulkeutua maahamme eteläisten ilmavirtausten mukana huhtikuun puolivälistä alkaen, mikä saattaa lisätä koivuallergikkojen oireilua.

– Parhaan tehon allergialääkkeistä saa, kun hoito aloitetaan ennen allergiakauden alkua ja lääkkeitä käytetään säännöllisesti. Allergiaoireista tällä hetkellä kärsivän on syytä ottaa lääkkeet viimeistään nyt käyttöön. Oireita parhaiten helpottava lääkemuoto tulee valita oireiden mukaan, Katariina Lehtinen toteaa.

Silmätipat, nenäsumute ja antihistamiini ovat keväisin allergikoilla kovassa käytössä. Paikallisesti käytettävät valmisteet ovat Käypä hoito -suosituksen mukainen ensisijainen hoitomuoto.

Ohessa kuusi Yliopiston Apteekin asiantuntijavinkkiä, joilla siitepölyallergikko saa helpotusta oireisiinsa.

1 Nenäsumute

Allergiaoireiden hoito kannattaa aloittaa paikallisesti sieltä, missä oireet ovat. Kortisonia sisältävä nenäsumute on tehokas apu allergiseen nuhaan. Sumutteesta saattaa olla apua myös allergiseen silmien kutinaan ja punoitukseen.

2 Silmätipat

Kun siitepölyallergia tuntuu silmissä, avuksi kannattaa ottaa antihistamiinia sisältävät silmätipat. Silmätipoista saa parhaan hyödyn irti, kun niitä käytetään säännöllisesti aamuin illoin siitepölykauden ajan.

3 Antihistamiini

Jos allerginen nuha ja aivastelu jatkuvat voimakkaina paikallishoidosta huolimatta, antihistamiinitabletit voi ottaa lisäavuksi. Antihistamiinitabletit tukevat nenäsumutteen ja silmätipan vaikutusta.

4 Nenähuuhtelukannu

Nenähuuhtelukannu on oiva lisäapu allergiaoireiden hoidossa paikallisesti hoitavien tuotteiden ohella. Suolavesiliuos puhdistaa nenän limakalvot siitepölystä ja hoitaa limakalvoja. Huuhtelu auttaa tukkoiseen oloon, poistaa limaa ja helpottaa allergiaoireita.

5 Nenäöljy

Allergian hoitoon tarkoitetut lääkkeet voivat kuivattaa nenän limakalvoja. Haittavaikutuksia voi vähentää apteekista saatavalla nenäöljyllä. Helppokäyttöinen, suihkepulloon pakattu nenäöljy hoitaa nenän limakalvoja ja ehkäisee nenän karstoittumista.

6 FFP2-maski

Maskin käytöstä voi olla lisähyötyä allergikoille, sillä kyseinen maskityyppi estää siitepölyhiukkasten pääsyn nenän limakalvoille.

Lue myös: Tutkimus: Koirat sekä omistajat kärsivät allergisista sairauksista enemmän kaupungeissa kuin maaseudulla

Kommentoi Facebookissa