TENNIS Suomen uusi tennishuippu Emil Ruusuvuori, 22, on yltänyt ennätyssijoitukseensa tenniksen maailmanlistalla. Maanantaina hän nousi rankingissa sijalle 75.
Viimeisimmän nousun takana ovat Ruusuvuoren upeat otteet Masters-turnauksessa Miamissa. Ruusuvuori, 22, eteni Miamin Masters-turnauksessa neljännelle kierrokselle.
Viimeisen vuoden aikana Ruusuvuori on vakiinnuttanut tasonsa Grand Slam-turnaustason pelaajana. Jos hän säilyttää nykyisen nousujohteisen tasonsa, nousee hän maailmanlistalla pian 50 parhaan joukkoon.
Suomen ennätykseen maailmanlistan sijoituksissa Ruusuvuorella on toki matkaa. Jarkko Nieminen oli parhaimmillaan tenniksen maailmanlistan sijalla 13. Uransa huipulla Nieminen oli kesällä 2006.
Ruusuvuoren 75. sija on Suomen historian kaikkien aikojen paras tenniksen maailmanlistalla. Vuonna 2020 Ruusuvuori ohitti jo Olli Rahnaston, joka oli parhaimmillaan 88:ntena, sekä Leo Palinin, jonka paras sijoitus maailmanlistalla oli 92.s.
Ruusuvuorella on hyvä sauma nousta lähiaikoina Suomen kaikkien aikojen tilaston kakkoseksi. Veli Paloheimon korkein ranking oli 48:s, jonka hän saavutti 1990. Aki Rahusen uran paras sijoitus oli maailmanlistalla 57:s 1990.
Keväällä Ruusuvuorella on ATP-tasolla kuitenkin haastavampia aikoja edessään. Seuraavat turnaukset käydään massakentillä massakauden huipentuessa touko-kesäkuun vaihteessa pelattaviin Ranskan avoimiin.
Ruusuvuori viihtyy paremmin kovilla kentillä. Ei olisi yllättävää, jos tulokset jäisivät massakenttien turnauksissa hieman vaatimattomiksi.
Joka tapauksessa Ruusuvuori on tuonut suomalaiseen tennikseen lisänostetta nelinpelin maailman huippuihin lukeutuvan Henri Kontisen rinnalla. Lisämielenkiintoa kauteen tuo, että Ruusuvuori saatetaan hyvinkin nähdä tänä vuonna tositoimissa myös Tokion olympialaisissa.
Ruusuvuori-hehkutusten keskellä on tosin mainittava, että taso on Suomessa tennishuipulla tällä hetkellä kapea. Patrik Niklas-Salminen on toiseksi parhaana suomalaisena maailmanlistalla sijalla 461.
Naisten WTA-rankingissa Anastasia Kulikova on parhaana suomalaisena 495:s. Oona Orpanan sijoitus on 547:s.
Emma Laine on ollut kaikkien aikojen parhaana suomalaisena naisten maailmanlistalla 50:s. Sen sijoituksen hän saavutti 2006.
Nanne Dahlman oli 1993 maailmanlistalla 59:s. Petra Thoren oli 73:s vuonna 1992.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Arvi Savolainen todella kovassa kunnossa – olympiamitalitoivo Tokiossa
Kommentoi Facebookissa