Silja Kosonen teki MM-kisoissa suomalaista yleisurheiluhistoriaa

Silja Kosonen moukarihäkissä MM-finaalissa Eugenessa. (Kuva AOP)

Silja Kososen moukarifinaalin seitsemäs tila on kaikkien aikojen paras alle 20-vuotiaan suomalaisurheilijan sijoitus yleisurheilun MM-kisoissa ja kaikkien aikojen paras suomalaissijoitus naisten moukarinheiton arvokisafinaalissa.

YLEISURHEILU Silja Kosonen sijoittui seitsemänneksi moukarinheiton MM-finaalissa Yhdysvaltain Eugenessa. Kososen paras heitto kantoi 70,81.

Kosonen teki finaalissa tasaista työtä. Hän rikkoi 70 metrin rajan neljästi.

Krista Tervo karsiutui kolmelta viimeiseltä kierrokselta tuloksella 69,04. Hän päätyi kisassa kymmenenneksi, mikä oli odotuksiin nähden pettymys.

Kososen saavuttama sijoitus on kaikkien aikojen paras suomalaissaavutus naisten moukarin arvokisafinaalissa. Sini Pöyry oli ollut 12:s Sydneyn olympialaisissa vuonna 2000.

Suomalaisista naisheittäjistä paremmin arvokisafinaalissa on viimeksi sijoittunut Paula Tarvainen. Hän sijoittui vuonna 2005 Helsingin MM-kisoissa keihäänheitossa kuudenneksi.

Kosonen on 19-vuotias. Kukaan suomalaisurheilija ei ole saavuttanut yleisurheilun MM-kisoissa niin hyvää sijoitusta kuin seitsemännen tilan alle 20-vuotiaana. MM-kisoja on järjestetty vuodesta 1983 lähtien.

– Ihan hyvältä pistesija tuntuu. Silti on vähän kaksijakoiset tunnelmat. Viides heitto olisi ollut hyvä, mutta se meni verkkoon. Pirun hyvä tulos tämä on, Kosonen sanoi Ylen tv-haastattelussa.

Kosonen nautti urheilemisesta MM-finaalissa.

– Oli ihan voittajan fiilis finaalissa. Otin kaiken ilon irti.

MM-kultaa voitti Yhdysvaltain Brooke Andersen. Hän heitti parhaallaan 78,96.

Kanadan Camryn Rogers heitti hopeaa tuloksella 75,52. Yhdysvaltain Janee Kassanavoid saavutti pronssia tuloksella 74,86.

Tervo heitti Suomen ennätyksen 74,40 viime maaliskuussa. Kososen ennätys 73,43 on viime vuodelta.

Viime vuonna Tokion olympialaisissa Kosonen ja Tervo karsiutuivat finaalista. Eugenessa eteenpäin mentiin roimasti.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Kristiina Mäkelän kroppa kovassa finaalikunnossa – mitalisauma silti ohut

Kommentoi Facebookissa