Sillalta heitetyt esineet ovat rikkoneet tuulilaseja – ”Voi aiheuttaa autossa matkustaville vammoja”

Poliisin tietoon tulleissa tapauksissa tuulilasit ovat rikkoutuneet.

Poliisin tietoon tulleissa tapauksissa tuulilasit ovat rikkoutuneet. (Kuva Fotolia)

Poliisi haluaa muistuttaa, että esineiden heittelyllä voi olla vakavia seurauksia.

LIIKENNETURVALLISUUS Kuluvalla viikolla Kehä III:lla ja Länsiväylällä toistaiseksi tuntemattomaksi jääneet henkilöt ovat heitelleet sillalta esineitä autojen tuulilaseihin. Ainakin yhdessä tapauksessa kyseessä oli lumi- tai jääpallo.

Poliisin tietoon tulleissa tapauksissa tuulilasit ovat rikkoutuneet. Poliisi haluaakin muistuttaa, että esineiden heittelyllä voi olla vakavia seurauksia.

− Auton kuljettaja saattaa pelästyä tapahtumaa niin, että aiheuttaa vahinkoa itselleen tai muille tielläliikkujille. Rikkoutunut tuulilasi voi myös aiheuttaa autossa matkustaville vakavia vammoja, kertoo rikoskomisario Katja Rekola.

Vaikka tekoon syyllistynyt olisi alle 15-vuotias, eli hän ei ole rikosoikeudellisessa vastuussa teostaan, voi hänelle aiheutua velvollisuus korvata aiheutuneet vahingot.

Lue myös: Poliisi muistuttaa vanhempia – lapsikin on korvausvastuussa teostaan

Kommentoi Facebookissa