SUOMI 100 Suomen lipun käytöstä on asetettu monta sääntöä, ja esimerkiksi lipun nostamisen ja laskemisen aika on tarkkaan määritetty. Hyvän tavan mukaan lippu nostetaan hillityn arvokkaasti, eikä lippu ei saa missään vaiheessa koskettaa maata.
Mutta entä jos lippu kasvaa maasta ja sen liehumisaikaa ei jostain syytä voikaan säätää tarkasti?
Näin nimittäin saattaa käydä Jokioisten Luonnonvarakeskus Luken pellavalippupellolla. Siniristilipun muotoon kylvetty sininen ja valkoinen pellavalajike sananmukaisesti kasvaa maasta ja muodostaa lippukuvion.
– Olen jännittänyt, miten kylmä ja kostea sää vaikuttaa lippuprojektiin. Nyt huomaamme, että alkukasvukauden vaikeudet ovat jonkin verran kukintaa verottaneet. Mutta kuin sitkeä satavuotias Suomikin, jonka alkutaival oli myös vaikea, niin vaan pellava työntää itsenä taimelle ja kukkaan, Luken erikoistutkija Marjo Keskitalo sanoo.
Luken työntekijät ovat hoitaneet pellavalippua arvokkaasti ja suunnitelmallisesti, ja lipun koko on suunniteltu tarkkaan virallisten ohjeiden mukaisesti.
– Kylvössä piti erikseen miettiä siemenmäärää ja kylvösuuntia, jotta myös ristikohdassa siniväritys olisi tasainen, Keskitalo kertoo.
Lippuprojekti on osa FutureCrops-hanketta, jossa etsitään uusia kasvilajeja ja tapoja kiinnittää myös kuluttajien huomio pellon antimiin.
- Yleisö on tervetullut ihailemaan pellavalipun liehumista Luonnonvarakeskuksen pellolle tiistaina 18.7.2017 klo 12–13. Paikka on Jokioinen, Kirkkotien ja Rillitien välissä oleva pelto Humppilantien varrella
Kommentoi Facebookissa