SM-liigan jumbo pelasi vuoden avausottelunsa – turpaan tuli kunnolla

JYP on voittanut Suomen mestaruuden 2009 ja 2012 (Kuva: Liiga)

JYP on voittanut Suomen mestaruuden 2009 ja 2012. (Kuva Liiga)

HPK murskasi koronakaranteenista palanneen jumboryhmä JYPin maalein 6-0.

JÄÄKIEKKO SM-liigassa pelattiin keskiviikkona yksi ottelu. Kyseisessä pelissä olisi voinut tehdä uudet jaot, sillä JYP oli todella pahasti helisemässä HPK:ta vastaan ja hävisikin maalein 0-6.

Ensimmäisen erän jälkeen HPK oli johtanut Antti Pihlströmin maalilla 1-0. Toisessa erässä HPK teki neljä maalia ja peli oli ohi. Markus Nenonen osui kahdesti. Kolmas erä oli muodollisuus.

JYP pelasi vuoden 2022 avausottelunsa. Joukkue oli lähes kolme viikkoa sivussa koronakaranteenien takia.

JYPin tilanne on kehno. Seuran resurssit ovat romahtaneet huippuvuosien tasosta, eikä Jukka Ahvenjärven valmennustiimi ole saanut joukkueen peliä kulkemaan.

Ongelmana JYPillä on, ettei joukkueen pelaajamateriaali ole riittävän tasokasta. Se johtuu seuran puutteellisista taloudellisista resursseista. Korona on tehnyt JYPin toimintaedellytyksille rujoa jälkeä.

JYP on sarjataulukossa viimeisenä. Se on voittanut 37 ottelustaan varsinaisella peliajalla vain seitsemän. Pudotuspeliviivaan JYPillä on matkaa 21 pistettä.

Loppukausi onkin JYPin osalta pakkopullaa. Vielä 23 ottelua pitäisi runkosarjassa  pelata ennen helpottavaa kesälomaa.

SM-liigasta ei voi pudota. JYP voi jatkaa sarjassa, jos sillä vain on siihen taloudellisia toimintaedellytyksiä.

HPK nousi voittonsa myötä sarjataulukossa kahdeksanneksi. Valmentajavaihdos syksyllä toi HPK:hon toivottua piristystä. Jarno Pikkaraisen komennossa joukkue on hilannut itsensä playoff-viivan yläpuolelle.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: SM-liigassa rujoja lukemia – Lukko hurjassa voittoputkessa

Kommentoi Facebookissa