JÄÄKIEKKO Tampereen Tappara voitti SM-liigan runkosarjan. Tappara voitti tiistaina pelatulla päätöskierroksella Ässät 3-0.
Tappara sai koronasta huolimatta pelattua täyden 60 ottelun runkosarjan ja keräsi niissä 115 pistettä. Tappara voitti runkosarjan otteluistaan 31 varsinaisilla peliajoilla ja yhdeksän jatkoaikaotteluissa.
Tappara jää odottelemaan vastustajaa nyt säälipudotuspeleistä. Tappara kohtaa runkosarjassa heikommin menestyneen jatkoon pääsevän joukkueen.
Mikkelin Jukurit nappasi murskaavan 6-2-voiton hallitsevasta Suomen mestarista Rauman Lukosta. Jukurit on siis sensaatiomaisesti runkosarjan kakkonen ja jää Tapparan tapaan odottelemaan vastustajaa ensimmäiseltä kierrokselta.
Ilves sijoittui sarjassa kolmanneksi. Neljäs runkosarjassa oli TPS, joka murjoi SaiPan tiistaina 5-0.
TPS kohtaa puolivälierissä HIFK:n. Nyt varmistui se, että Tepsillä on kotietu sarjassa.
Kuudenneksi runkosarjassa kiri Kärpät. Se kaatoi viimeisellä kierroksella KooKoon ja otti kuudennen sijan. Kärpät kohtaa puolivälierissä Ilveksen.
Puolivälieräkarsinnoissa HPK kohtaa Lukon ja KooKoo kohtaa Pelicansin. Näissä pareissa pelataan kaksi ottelua ja jos parit ovat tasan kahden ottelun jälkeen, pelataan vielä jatko-ottelu.
KalPa hävisi päätösottelussaan JYPille maalein 1-2. Tämä merkitsi, että KalPan kausi päättyi runkosarjaan.
Pettymys oli Kuopiossa valtaisa. KalPa lähti kauteen kovin odotuksin ja joukkuetta veikkailtiin kauden alla jopa kauden ”mustaksi hevoseksi”.
KalPan lisäksi kausi päättyi runkosarjaan Sportilla, JYPillä, SaiPalla ja Ässillä. Viime kaudella Lukon Suomen mestariksi valmentanut Pekka Virta valmensi tällä kaudella SaiPan sijalle 14.
Teksti Ville Hirvonen ja Otto Palojärvi
Lue myös: Rene Fasel veljeili Vladimir Putinin kanssa – ei aavistanut seurauksia
Kommentoi Facebookissa