JÄÄKIEKKO Kuolleista nostettu jääkiekkoseura Helsingin Jokerit kertoi torstaina tulevan Mestis-kauden suunnitelmistaan sekä seuran tavoitteista. Samalla Jokerit tiedotti tuoreista nimityksistä seuran johdossa.
Jokerit Helsinki Oy:n ensimmäiseksi toimitusjohtajaksi on nimetty pelaajana olympiahopeaakin voittanut seuran entinen puolustaja Antti-Jussi Niemi. Jokereiden valmentajana toimii Tero Määttä. Joukkueella on koossa yhteensä 22 pelaajasopimusta, joista 10 pelaajalla on junioritaustaa Jokereissa. Pelaajistoa täydennetään vielä kesän aikana.
Jokerit pelaa elokuussa ensimmäiset ottelunsa sitten tammikuun 2022. Helmikuussa 2022 Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, mikä päätti samalla Jokereiden venäläisille reilut 100 miljoonaa euroa maksaneet seikkailut KHL:ssä.
– Ensimmäisen Mestis-kauden tavoitteemme on olla kilpailukykyinen sarjan TOP3-joukkue, ja lähivuosien tavoite on palata takaisin Liigaan. Haluamme nostaa jo ennestään vahvan junioritoiminnan uudelle tasolle ja olla pääkaupunkiseudun ykkönen junioreiden ja yksilöiden kehittämisessä. Tavoitteenamme on, että edustusjoukkueen kokoonpano koostuu 50-prosenttisesti omista kasvateista kaudella 2025-2026, kommentoi Jokereiden hallituksen puheenjohtaja Mikko Saarni.
Torstaina myös varmistui, ettei Jokerit pääse SM-liigaan ainakaan ennen vuotta 2025. Liigan osakkaat päättivät, että lisenssiehtojen tarkastelun aikana ei oteta vastaan uusia hakemuksia liigalisenssistä kaudelle 2024–2025. Tämä asia on Liigan tiedotteen mukaan keskusteltu hyvässä hengessä läpi myös Kiekko-Espoon kanssa, joka on jo aiemmin kertonut julkisesti valmistautuvansa anomaan liigalisenssiä.
Liigan tiedotteessa kerrotaan, että seuran hallituksen johdolla tehdyn tulevaisuuden mahdollisia sarjajärjestelmiä käsittelevän selvitystyön ensimmäinen vaihe on saatu valmiiksi toukokuussa. Työn pohjalta Liigan ylimääräinen yhtiökokous on päättänyt, että sarjan koko lisenssijärjestelmän kriteeristö asetetaan tarkasteluun.
Lisäksi avataan keskustelut Liigan ja Suomen Jääkiekkoliiton välisen yhteistyösopimuksen päivittämisestä. Myös Liigan osakassopimuksen sisältö arvioidaan uudelleen. Kaikki nämä prosessit viedään läpi kauden 2023–2024 aikana.
Nyt tehdyillä päätöksillä ei siis vielä luoda raameja Liigan tulevaisuuden sarjajärjestelmille, koska kyseiset ratkaisut ovat riippuvaisia lisenssikriteerien päivityksestä, Liigan ja Jääkiekkoliiton välisen sopimuksen sisällöstä sekä osakassopimuksen mallista.
Liigan tiedotteesta on kuitenkin pääteltävissä, että sarjan avaamiselle ollaan avoimia. Vuoden 2000 jälkeen SM-liigaan on ollut mahdollista nousta vain kabinetin kautta, mikä on ollut myös urheilulle pyllistämistä, vaikka bisnestä SM-liigan toki onkin.
SM-liigan katsojista moni kannattaisi sarjan avaamista, mikä toisi jännitystä myös tyvipäähän. Sarjan joukkuemäärän vähentäminen tai sen muuttaminen kahdeksi eri sarjaksi, josta voisi nousta ja pudota, todennäköisesti palvelisi suomalaisen jääkiekkoilun tasoa.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Suomen talviurheilussa takana historiallisen surkea kausi
Kommentoi Facebookissa