Suomen talviurheilussa takana historiallisen surkea kausi

Tshekki voitti Suomen naisten MM-kisojen puolivälieräottelussa maalein 2–1. (Kuva Heikki Löfman/ Leijonat.fi)

Jos talviolympialaiset olisi järjestetty 2023, olisivat suomalaisurheilijat voittaneet vain kaksi mitalia.

OLYMPIALAISET Suomi voitti vuoden 2022 helmikuussa järjestetyissä Pekingin talviolympialaisissa kahdeksan mitalia. Menestyslajikirjo oli suomalaisilla tosin kapea, sillä kuusi mitaleista tuli maastohiihdosta ja kaksi jääkiekosta.

Talviolympialajien viime vuosien MM-kisamenestyksen perusteella Pekingin menestys oli yllättävä noste ylöspäin. Päättyneellä kaudella siitä tultiinkin alas roimasti.

Talviolympialajeissa Suomen MM-mitalisaldo oli tällä kaudella historiallisen huono. Tuloksena oli vain kaksi mitalia.

Hiihdon MM-kisoissa 2023 Suomi saavutti hopeaa miesten viestissä. Freestylen MM-kisoissa Jon Sallinen saavutti hopeaa freeskin halfpipessa.

Vuonna 2021 suomalaiset voittivat talviolympialajien arvokisoissa sentään kuusi mitalia, jos Rene Rinnekankaan X Gamesin pronssi lasketaan. Vuonna 2019 saldona oli neljä mitalia, jos Enni Rukajärven X Gamesin pronssi lasketaan mukaan. Lumilautailussa X Games on MM-kisoja arvostetumpi tapahtuma.

Suomen päättyneen kauden poikkeuksellisen huonoa saldoa selittää jääkiekkomaajoukkueiden mitalittomuus. Miesten ja naisten jääkiekkomaajoukkueet olivat molemmat olympiamitaleilla 2018 ja 2022 sekä MM-mitaleilla 2019 ja 2021.

Seuraavat talviolympiakisat järjestetään Milanossa 2026. Suomen uskottavuus niiden kisojen suhteen on vielä mahdollista pelastaa, jos harvat huippulupaukset saavat riittävästi tukea.

Tämän hetken tilanteen perusteella realistisia mitalisaumoja Suomella on Milanossa silti vain jääkiekossa, maastohiihdossa, freestylessä ja lumilautailussa. Yhdistetty ja mäkihyppy ovat lisäksi jokerikortteina, muutaman potentiaalisen urheilijan kautta.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Jääkiekon MM-turnaus Tampereella oli jälleen menestystarina

Kommentoi Facebookissa