Sotahirvien jälkeen tuli muovivalas – mutta valeuutisen korjaaminen oli taas yllättävän vaikeaa

Valtaisa valas täynnä muovia... kyseessä on kuitenkin vain Greenpeacen tuottama ympäristötaideteos Naic Beachilla Filippiineillä.

Valtaisa valas täynnä muovia... kyseessä on kuitenkin vain Greenpeacen tuottama ympäristötaideteos Naic Beachilla Filippiineillä. (Kuva Greenpeace)

Suurin osa suomalaisista uskoo suomalaisen median noudattavan Journalistin ohjeita hyvin.

MEDIA Viime viikolla vietettiin Mediataitoviikkoa. Mukana kampanjassa oli esimerkiksi Sanomalehtien Liitto, jonka jäsenlehtien edustajat vierailivat kouluissa. Yhtenä teemana oli valeuutisten tunnistaminen ja niiden avulla tapahtuva vaikuttaminen.

”Valeuutisten tunnistamisen lisäksi on tärkeää huomioida, että mediassa on myös monia muita harhaanjohtavia sisältöjä. Tiedon luotettavuuden arviointi ja kriittinen ajattelu ovat olennainen osa medialukutaitoja, joita voidaan edistää mediakasvatuksella.”

Sattumaako, mutta 9.2.2018 useat sanomalehdet julkaisivat Lännen Median toimittajan tekemän artikkelin, jonka otsikko kuului raflaavimmillaan seuraavasti:

Valaan sisältä löytyi 800 kiloa muovia – ”Olemme nyt pisteessä, josta ei kohta ole enää paluuta”

Lännen Median yhteenliittymään kuuluu 11 sanomalehteä, joista osa julkaisi jutun sekä verkkolehdessään että painetussa lehdessä. Artikkelin mukaan Ranskan rannikolle rantautuneen lahtivalaan vatsasta oli löytynyt 800 kiloa muovia. Väite kuulostaa hurjalta, ja sitä se tosiaankin on – sillä se ei ole edes totta.

Ongelma on toki kieltämättä suuri. Meressä ajelehtivat muoviroskat muodostavat jo valtavia lauttoja. Kiina on maailman suurin muovijätteen tuottaja ja saksalaisen UFZ:n tekemän tutkimuksen mukaan 90 prosenttia merten muovista on peräisin vain kymmenestä suuresta joesta, joista kahdeksan on Aasiassa ja kaksi Afrikassa. Länsimaita puolestaan on kritisoitu kertakäyttöpakkausten rahtaamisesta alikehittyneisiin maihin.

Muovijäte maailman merissä on huolestuttava ongelma, mutta valas ei syönyt 800 kiloa muovia, oikea luku on 800 grammaa. Valtavan määrän klikkejä ympäri maailman keränneen uutisen olivat julkaisseet monet aivan kunnianarvoisat lehdet, niin kansainvälisesti kuin Suomessakin. Virheen Suomessa oikaisi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

Valaan syömän muovin määrä oli kasvanut moninkertaisesti ensimmäisestä uutisesta alkaen, joka julkaistiin jo noin 15 vuotta sitten. Kyseessä ei siis ole enää edes uutinen, ellei sellaiseksi katsota valaan syömän muovin määrän tuhatkertaistumista.

Aiheeseen liittyvää muovipussien kuvaa – se käsittää HS:n mukaan kaksi muovikassia, seitsemän läpinäkyvää muovipussia ja jäänteitä seitsemästä muovisesta roskapussista – on jaettu sosiaalisessa mediassa viime aikoihin asti myös erilaisten ympäristöjärjestöjen toimesta. Mutta nopean tarkistuksen jälkeen voi huomata jo julkaisun kommentoijien oikaisseen muoviroskan painoa.

Ilmeisesti alkuperäinen kuva valaan sisältä löytyneestä muoviroskasta, jota toki on paljon, mutta vain murto-osa 800 kilosta.
Ilmeisesti alkuperäinen kuva valaan sisältä löytyneestä muoviroskasta, jota toki on itsessään jo liikaa, mutta vain murto-osa 800 kilosta. (Kuva GECC)

On toki inhimillistä luottaa kansainvälisiin medioihin, vaikka 800 kiloa tarkoittaa saman painoista esinettä kuin vanha kunnon kuplavolkkari. Median luotettavuuden määritteleekin se, kuinka nopeasti media korjaa virheensä. Tästä olemme kuulleet päätoimittajien vakuuttavia kannanottoja.

Helsingin Sanomat julkaisi oikaisevan artikkelinsa 14.2. klo 19.15. Lähes poikkeuksetta kaikkien suomalaisten sanomalehtien vuorossa olevat toimittajat – päätoimittajista puhumattakaan – vähintäänkin vilkaisevat HS:n pääuutiset. Seuraavana päivänä sosiaalisessa mediassa jo väännettiin vitsiä muovivalaasta, josta olikin tullut uutisankka.

Julkisen sanan neuvoston mukaan suomalaisista 68 prosenttia uskoo suomalaisen median noudattavan Journalistin ohjeita erittäin tai melko hyvin. Muovivalaan uutisoineet mediat olivat kuitenkin vaiti virheestään, vaikka se oli takuuvarmasti jo lehtien tiedossa.

Tapaus alkoi tuoda mieleen sotahirvet, nuo Yleisradion pääuutislähetykseen ja Iltalehden myyntijulisteisiin päätyneet hirviömäiset sotakoneet, jotka paljastuivat venäläiseksi aprillipilaksi. Päivän Lehti lähetti tuolloin lukuisia sähköposteja ja tyrmäsi kohta kohdalta käsittämättömän valeuutisen, mutta Yle ja Iltalehti pitivät jutustaan kynsin ja hampain kiinni – eivätkä suostuneet sitä oikaisemaan.

Lopulta molemmat saivat langettavan päätöksen Julkisen sanan neuvostolta, Päivän Lehden artikkelin asiasta löydät muun muassa tästä.

Nyt lähetimme 15.2. klo 15.32 pyynnön virheen korjaamisesta Aamulehdelle, Turun Sanomille sekä Satakunnan Kansalle, joilla kaikilla 800 kiloa muovia syönyt valas esiintyi näyttävästi heti otsikossa. Viittasimme päätoimittajille lähettämässämme sähköpostissa Helsingin Sanomien artikkeliin.

Samana päivänä Aamulehden vastaavaksi päätoimittajaksi nimitetty Jussi Tuulensuu toimi nopeasti. Hän lähetti vastauksen 15 minuutin kuluttua, kiitti huomautuksesta ja kertoi lehden korjaavan uutisen. Aamulehti teki niin klo 22.14 ja uutisoi oikaisun näkyvästi otsikkoa myöten.

Muut päätoimittajat eivät vastanneet. Turun Sanomilla kului korjaukseen lopulta noin vuorokausi, Satakunnan Kansa taas ei ole tämän artikkelin julkaisuun mennessä tehnyt minkäänlaista korjausta.

Lännen Median toinen toimittaja oli kuitenkin tehnyt uuden jutun, jossa hän kertoo, että ”moni lehti haksahti uutisoimaan, että Ranskan pohjoisrannikolta löytyneen lahtivalaan sisuksista olisi löytynyt 800 kiloa muovia, vaikka oikea määrä oli 800 grammaa”. Hieman ironista on, että uuden artikkelin julkaisi 16.2. myös Satakunnan Kansa, joka ei oikaissut alkuperäistä juttua.

Päivän Lehti ei ole tarkistanut kuinka lehdet korjasivat virheen printtiversiossaan. Artikkelin oikaisu ei sinänsä vaadi edes päätoimittajaa, vaan ainoastaan asian hoitavan henkilön. Oikaisun tekstissä olleeseen virheelliseen tietoon valaan syömästä muovimäärästä teki muista Lännen Mediaan kuuluvista lehdistä esimerkiksi Forssan Lehti, mutta ei Hämeen Sanomat, vaikka niillä on sama päätoimittaja.

  • Päivän Lehti ei kuulu Julkisen sanan neuvostoon, mutta noudattaa Journalistin ohjeita
  • EDIT: Satakunnan Kansa korjasi uutistaan 18.2. klo 10.51

Kommentoi Facebookissa