TYÖTAISTELU Paperiliiton ja Metsäteollisuus ry:n näkemykset jäivät sunnuntaina yhdeksän tuntia kestäneen neuvottelun aikana edelleen liian kauas toisistaan. Sovittelu valtakunnansovittelijan luona jatkuu tiistaina kello 9.
Eniten neuvotteluita vaikeuttavat Metsäteollisuus ry:n esitys toimintojen ulkoistamisen laajentamisesta ja Paperiliiton esitys kiky-sopimuksen mukaisen 24 tunnin lisätyöajan poistosta.
Paperiteollisuuden lakko alkoi maanantaiaamuna 27. tammikuuta. Yhtä aikaa Paperiliiton lakon kanssa alkoivat paperiteollisuuden toimihenkilöitä edustavan Ammattiliitto Pron ja mekaanisen metsäteollisuuden sopimusta neuvottelevan Teollisuusliiton lakot Metsäteollisuuden jäsenyrityksissä.
Pro ja Metsäteollisuus eivät ole sopineet neuvotteluiden aloittamisesta, noin 2 300 toimihenkilön lakko kestää kaksi viikkoa. Teollisuusliitto ilmoitti sunnuntaina pidentävänsä työnseisausta kahdesta viikosta kolmeen. Mekaanisen metsäteollisuuden lakon piirissä on noin 6 000 työntekijää pääosin sahoilla ja vaneritehtailla.
Tuotannollinen toiminta lakkasi paperiteollisuudessa työvuoron päättyessä kello 6.00 tai klo 7.00 kahdeksi viikoksi. Paperiliitto laajentaa lakon kolmannelle viikolle 10. helmikuuta alkaen. Samana päivänä alkaa 12 tuotantolaitoksella työnantajan ilmoittama kolmen vuorokauden mittainen työsulku.
Lakot ja työsulku päättyvät ilmoitettua aiemmin, jos osapuolten välille saadaan sitä ennen neuvottelutulos ja kumpikin osapuoli sen hallinnoissaan hyväksyy.
Kommentoi Facebookissa