Suhtautuminen lakkoihin jakaa kansaa – enemmistö asettaisi poliittisten lakkojen kestolle rajan

Päähallituspuolueiden ja vasemmistopuolueiden kannattajien näkemykset asiaan eroavat toisistaan kuin yö ja päivä. (Kuvituskuva Fotolia)

Tutkimuksesta selviää, että puoluekanta määrittää vahvasti suhtautumista lakkoihin ja uudistuksiin.

LAKKOILU Suomalaisista 45 prosenttia pitää hallituksen työmarkkinauudistusten toteuttamista maamme talouden kannalta välttämättömänä, vaikka ne tekevät kipeää. Hieman pienempi osuus eli 42 prosenttia ei pidä uudistusten toteuttamista välttämättömänä, selviää Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry:n kevään 2024 Arvo- ja asennetutkimuksesta.

Päähallituspuolueiden ja vasemmistopuolueiden kannattajien näkemykset asiaan eroavat toisistaan kuin yö ja päivä. Kokoomuksen kannattajista 92 prosenttia ja perussuomalaisten kannattajista 82 prosenttia tukee hallituksen uudistuksia. Enemmistöt eli 94 prosenttia vasemmistoliiton, 84 prosenttia SDP:n ja 79 prosenttia vihreiden kannattajista eivät pidä hallituksen työmarkkinauudistuksia Suomen talouden kannalta välttämättöminä.

Enemmistö eli 79 prosenttia Liike Nytin ja 56 prosenttia keskustan kannattajista tukee hallituksen uudistuksia. RKP:n ja kristillisdemokraattien äänestäjien näkemykset jakaantuvat, mutta molemmissa ryhmissä suurempi osuus kannattaa uudistuksia kuin ei kannata.

– Poliittisten näkemysten polarisoituminen oikeisto- ja vasemmistoryhmiin on näkynyt viime vuosien Arvo- ja asennetutkimuksissa. Nyt tämä kehitys tiivistyy jyrkäksi vastakkainasetteluksi hallituksen työmarkkinauudistusten konkretisoituessa ja vastustuksen ilmentyessä laajana poliittisena lakkoiluna, kommentoi EVA:n toimituspäällikkö Sami Metelinen tuloksia.

Nyt 41 prosenttia suomalaisista arvioi, että suurta haittaa ulkopuolisille aiheuttavat lakot pitäisi voida kieltää kokonaan. Suurempi osa eli 46 prosenttia ei kieltäisi suurtakaan haittaa aiheuttavia lakkoja. Suurta haittaa aiheuttavien lakkojen kieltämistä kannattavien osuus on kasvanut vuodessa 12 prosenttiyksikköä.

– Yli 10 prosenttiyksikön muutokset yhden vuoden aikana suomalaisten asenteissa ovat melko harvinaisia. Suurin muutos on tapahtunut perussuomalaisten äänestäjien kohdalla. Kun vielä vuosi sitten 37 prosenttia perussuomalaisten äänestäjistä olisi ollut valmiita kieltämään kokonaan lakot, joista aiheutuu suurta haittaa ulkopuolisille, nyt 70 prosenttia perussuomalaisten äänestäjistä ajattelee näin, toteaa Sami Metelinen.

Kevään 2024 Arvo- ja asennetutkimuksessa selvitettiin nyt ensi kertaa, mihin suomalaiset laittaisivat poliittisen lakkoilun rajat. Suomalaisista 17 prosenttia on sitä mieltä, että työajalla ei pidä protestoida lainkaan. 27 prosentin mielestä lakkojen kestoa ei pidä rajoittaa lainkaan.

Puolestaan 62 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että poliittisille lakoille pitäisi asettaa lakon keston suhteen ainakin jonkinlaiset rajat. Enemmistö on myös sitä mieltä, että tuon rajan pitäisi olla melko lyhyt, korkeintaan kahdesta kolmeen vuorokautta. Orpon hallituksen esittämälle korkeintaan 24 tunnin kestolle löytyy Arvo- ja asennetutkimuksen tulosten valossa 42 prosentin kannatus.

– Nyt saatujen kyselytulosten valossa voidaan tulkita, että kokoomuksen ja perussuomalaisten äänestäjät odottavat hallituksen vievän uudistuksensa loppuun saakka punavihreiden puolueiden kannattajien halutessa torpata ne. Keskusta näyttäytyy oppositiossa poikkeuksena, koska sen äänestäjien enemmistö kallistuu lakkojen rajoittamisen kannalle, summaa EVA:n toimituspäällikkö Sami Metelinen.

Tulokset perustuvat 2 087 henkilön antamiin vastauksiin. Tulosten virhemarginaali on koko väestön tasolla 2–3 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan. Tiedot kerättiin 13.3.-21.3.2024. EVA:n Arvo- ja asennetutkimuksia on tehty vuodesta 1984.

Lue myös: SAK ja sen jäsenliitot jatkavat poliittisia lakkoja – vientiliittojen mukaan ne vaikuttavat kaikkien hyvinvointiin

Kommentoi Facebookissa