Sumuiselta järveltä kuului keskellä yötä avunhuutoja – toinen henkilöistä saatiin pelastettua

Jukka Koskelaiselle myönnetty sankarimerkki on Suomen Partiolaisten korkein merkki.

Jukka Koskelaiselle myönnetty sankarimerkki on Suomen Partiolaisten korkein merkki. (Kuva Johanna Seulu)

Jukka Koskelaiselle myönnettiin partiolaisten sankarimerkki ihmisen pelastamisesta.

PARTIOLAISET Suomen Partiolaiset on myöntänyt Jukka Koskelaiselle sankarimerkin. Sankarimerkki on Suomen Partiolaisten korkein merkki, joka myönnetään henkilölle, joka on osoittanut poikkeuksellista rohkeutta henkeä uhkaavassa tilanteessa.

Turkulaisessa Kupittaan Henrikinpojat -lippukunnassa toimiva 24-vuotias Jukka Koskelainen pelasti mieshenkilön hukkumiselta vuoden 2017 heinäkuussa Pöytyän Savojärvellä.

Jukka Koskelainen oli kuullut kuvausretkellään kahden ihmisen, miehen ja naisen avunhuutoja Savojärveltä keskellä yötä. Koskelainen lähti etsimään venettä päästäkseen järvelle, sillä järvellä oli sankka sumu, jonka vuoksi näkymä järvelle oli huono. Hän kohtasi sattumalta järven rannassa henkilön, jolla oli vene.

Koskelainen jäi rannalle soittamaan hätäkeskukseen samalla kun tämä toinen henkilö lähti soutamaan järvelle kohti avunhuutoja. Soutaja sai pelastettua mieshenkilön järvestä, mutta naishenkilön äänet olivat kadonneet Koskelaisen hälyttäessä apua.

Sankarimerkin jakoi Turussa Suomen Partiolaisten puheenjohtaja MariaHillaRuohola.

– Partiolaisen organisointi- ja johtamistaidoillasi otit Jukka hätätilanteen haltuun ja teit selkeän työnjaon välillenne. Ripeän, johdonmukaisen ja johtajuutta osoittaneen toimintasi ansiosta toinen järvellä olleista henkilöistä saatiin pelastettua, Ruohola kommentoi Koskelaisen toimintaa sankarimerkin luovutustilaisuudessa.

Lähes vuoden takainen pelastamistilanne on jäänyt Jukka Koskelaisen mieleen.

– Jos koskaan tulee vastaan tilanne, jossa epäilette kuulevanne avunhuutoja, niin pysähtykää hetkeksi ja kuunnelkaa tarkkaan. Jos ne ovat avunhuutoja, ryhtykää toimeen, koska ette voi etukäteen tietää, kuinka vakavasta tilanteesta on kysymys.

– Siinä vaiheessa, kun olette ryhtyneet toimeen ja saaneet ihmishengen pelastettua, olette tehneet oikeasti jotain hyvää, joka jättää varmasti jäljen pelastettavan elämään, Koskelainen muistutti toimimisesta hätähuutoja kuullessaan.

Sankarimerkki on Suomen Partiolaisten ansiomerkkijärjestelmän korkein merkki. Se voidaan myöntää suurta uhrautuvaisuutta osoittavasta teosta, jonka aikana partiolainen tai autettava on ollut taikka he molemmat ovat olleet ilmeisessä hengenvaarassa. Sankarimerkin kantaminen on viesti: ihmishengen ollessa uhattuna ei ole sijaa välinpitämättömyydelle, epäröinnille tai oman edun suojelemiselle.

Lue myös: Partiojohtaja sai sankarimerkin – Hanna pelasti hengenvaarassa olleen hukkumasta

Kommentoi Facebookissa