KIRJALLISUUS Kun uutisotsikot täyttyvät Hamasin terroristien verisistä iskuista israelilaisia siviilejä vastaan ja Israelin armeijan kostohyökkäyksistä Gazaan, Ukrainan siviilien kohtalo ei enää ole etusivujen uutinen. Puhumattakaan siitä, mitä tapahtui lähes 30 vuotta sitten pienessä keskiafrikkalaisessa valtiossa.
Ruandassa oli alkanut huhtikuussa 1994 verinen kansanmurha, jota vallassa olleet äärihutut olivat lietsoneet jo pitkään propagandaradion avulla. Vain 100 päivässä surmattiin yli 800 000 ihmistä. Kipinä silmittömälle surmaamiselle saatiin, kun hutujen ja tutsien rauhanneuvottelusta palaamassa olleen presidentti Juvénal Habyarimanan laskeutumassa ollut kone ammuttiin alas pääkaupunki Kigalissa.
Hutupropagandassa syyllisiksi nimettiin kapinalliset tutsit ja jopa maassa olleet belgialaiset YK-sotilaat, joista kymmenen surmattiin julmasti. Rauhanturvaajat pyysivät lupaa käyttää aseitaan, mutta kanadalainen kenraaliluutnantti Roméo Dallaire ei halunnut YK:n sekaantuvan tapahtumiin. Osa miehistä oli nuoria perheenisiä.
– Kuolivatko he turhaan? Mielestäni kuolivat, Rauno Juhola kritisoi Dallairen ratkaisuja.
Rauno Juhola tietää, mistä puhuu, sillä hän oli yksi Operaatio Turkoosin sotilaista. Länsimaat katsoivat verilöylyä pitkään sivusta, mutta lopulta Ranska sai kesäkuussa 1994 läpi YK:n turvallisuusneuvostossa päätöksen, jonka mukaan maa lähetti 2500 sotilasta operaatioon, jonka tarkoitus oli riisua joukkoja aseista ja muodostaa suojavyöhyke – Turkoosi alue – verilöylyä pakeneville ihmisille.
Operaation salaisuudet julki
Viime vuosina Ranskassa on keskusteltu kriittisesti Operaatio Turkoosin tarkoitusperistä ja tehtävän onnistumisesta. Presidentti François Mitterrandin hallinto tuki hutuja ja Ruandan presidentin kone pudotettiin ranskalaisella Milan-ohjuksella. Juhola kehottaa miettimään, mistä kapinalliset olisivat saaneet sellaisen käsiinsä ja oppineet ampumaan.
Nuori kainuulainen Rauno Juhola palveli Ranskan muukalaislegioonassa kahdeksan vuotta, kaksi vuotta Djiboutissa 13. puoliprikaatissa, johon ajanjaksoon osui myös komennus Ruandaan, sekä kuusi vuotta legioonan kovimmassa rykmentissä, laskuvarjojoukoissa.
Kun nyt operaatioon osallistuneet sotilaat ovat alkaneet kertoa kokemuksistaan julkisesti, Juhola soitti eräälle korkea-arvoiselle upseerille Ranskaan. Upseeri totesi, että vaitiolovelvollisuus operaatiosta on päättynyt ja Juhola voisi kertoa tapahtumista vapaasti.
– Olen antanut Ranskan muukalaislegioonan sotilaana myös kunniavalan, ja aivan kaikkea en halua kertoa, jo kunnioituksesta asetovereitani ja edesmenneitä kohtaan.
Juhola sanoo kuitenkin pyrkineensä olemaan omalta osaltaan niin avoin kuin mahdollista. Tuloksena syntynyt uunituore teos Operaatio Turkoosin taistelija (Readme) on saanut jo kiitettäviä arviointeja, elämäkerran on kirjoittanut sotahistorioitsija Kari Kallonen.
Hengen pelastaminen vaikeaa
Kirja kertoo tarunhohtoisen armeijan sotilaista, mutta myös traagisista tapahtumista, joita kyseisenä kesänä vasta 25 vuotta täyttänyt Juhola joutui kohtaamaan. Hän rikkoi tahallaan ohjesääntöjä murtamalla omasta henkilökohtaisesta selviytymispakkauksesta sinetin, jotta pystyi auttamaan kohtaamaansa silvottua naista.
Rauno Juhola ei pidä sotilaita kaikkein suurimpina sankareina, vaikka legioona raivasi tietä ja riisui aseista joukkoja, jotta avustustyöntekijät ja lääkärit pääsivät turvallisesti paikalle. Hän toteaakin, että ihmisen elämän riistäminen on helppoa, mutta sen pelastaminen vaikeaa. Toivottomissa olosuhteissa työskennelleiden lääkäreiden lisäksi Juhola kiittää kirkon vapaaehtoisia työntekijöitä, jotka huolehtivat hengissä selviytyneistä eteenpäin.
– Kuka pelastaa heidän henkensä, ja kuka henkisesti. Siitä on kysymys, hän summaa.
Rauno Juhola selviytyi operaatiosta hengissä, mutta hän on lähes 30 vuotta miettinyt, mikä merkitys Operaatio Turkoosilla todellisuudessa oli. Siirryttyään siviiliin Juhola perusti joidenkin vuosien jälkeen rakennusalan yrityksen, jonka myi vuonna 2019 ja on nyt taloudellisesti riippumaton.
Juhola teki tänä keväänä paluun Ruandaan, ja huolimatta maassa olevasta tiukasta turvallisuuskontrollista sekä Kalashnikov-rynnäkkökivääriä kantavista poliiseista, hän luottaa silloisen kapinallisjohtajan ja nykyisen presidentin Paul Kagamen pitävän maan erossa lähialueilla riehuvista väkivaltaisuuksista.
Lapsia ei saanut erottaa
Kun suomalainen kohtaa elämässään ehkä yhden kuolleen henkilön, joka on luultavasti iäkäs sukulainen, Rauno Juhola on nähnyt kymmeniätuhansia julmasti surmattuja ihmisiä, myös naisia ja lapsia. Hän ei pystynyt operaation alussa edes ymmärtämään, kuinka julma ihminen voi olla.
Ranskan muukalaislegioonalla ei ollut aikoinaan mitään järjestelmää, jonka avulla tehtävältä palanneet miehet pystyisivät purkamaan kokemuksiaan, toisin kuin tänä päivänä. He saattoivat puhua vain toistensa kanssa ja mikä vielä yleisempää, vaieta.
Juhola on nyt kiertänyt Suomea kertomassa kokemuksistaan, Mikkelissä Sodan ja rauhan keskuksessa kuulijoina oli yllättävästi nuoria. Juholan on välillä vaikeaa edelleen kertoa kaikesta kokemastaan, esimerkiksi kun hän saapui verilöylyn jälkeen koululle, jossa oppilaat oli surmattu suoraan pulpetteihinsa ja osa opettajista käytäville. Kun Juhola astui ulos rakennuksesta, hän oksensi.
– Hyökkääjät olivat määränneet lapset kahteen jonoon, hutuihin ja tutseihin. Lapset kieltäytyivät ja sanoivat, että he ovat kasvaneet yhdessä eikä heitä saisi erottaa. Ajattele, he olivat pieniä koululaisia. Aikuisilla on näiltä lapsilta paljon opittavaa.
Kari Kallonen on myös Päivän Lehden päätoimittaja
Lue myös: Suomalaismies halusi pysäyttää verisen kansanmurhan – nyt hän on menestynyt yritysjohtaja
Kommentoi Facebookissa