Suomalainen lumilautailijatähti lopettaa – ”Metsässä saan olla rauhassa”

Suomen menestyneimpiin lumilautailijoihin lukeutuva Roope Tonteri lopetti uransa pidettyään ensin välivuoden

Suomen menestyneimpiin lumilautailijoihin lukeutuva Roope Tonteri lopetti uransa pidettyään ensin välivuoden. (Kuva AOP)

Lumilautailussa kolme maailmanmestaruutta voittanut Roope Tonteri lopettaa kilpauransa.

LUMILAUTAILU Lumilautailun moninkertainen maailmanmestari ja monissa muissakin merkittävissä lumilautailukisoissa menestynyt Roope Tonteri vahvistaa, että hänen kansainvälinen kisauransa päättyy. Vuosi sitten Tonteri ilmoitti pitävänsä välivuoden ja nyt siis tuli ilmoitus, ettei hän palaa lumilautailun pariin enää kilpailumielessä.

Puolitoista vuotta sitten Sveitsissä lasketuissa kisoissa Tonteri, 28, ei tuntenut oloaan enää mielekkääksi.

Laax Openissa 2019 menimme ylös kabiinilla, joka oli ahdettu ihan täyteen. Se eskaloitui siihen, että kesken kisan sain paniikkikohtauksen. Silloin en vielä ajatellut kisaamisen lopettamista, mutta vähän jo aloin ajatella, että onkohan tässä mitään järkeä: tästä tulee enemmän pahaa oloa ja jännitystä kuin hyvää oloa, Tonteri kertoo hetkestä, kun lopettamispäätös alkoi kehittyä, hän kertoo Lumilautaliiton tiedotteessa.

Tonteri siirtyi metsätöiden pariin ja löysi sieltä rauhan. Hänellä oli ajatuksia kilpailemisesta Tokion 2020 kesäolympialaisissa rullalautailussa, mutta lopulta hän päätti vetäytyä siitäkin kilpailuprojektista.

– Kun funtsin kesän, tein metsätöitä ja olin paljon metsässä, niin huomasin, ettei mua ahdista. Metsässä saan olla ihan rauhassa ja on kiva lähteä töihin, niin miksi enää itseäni kiusaisin tekemällä jotain, joka tuntuu tosi pahalta. Tämä on monen asian summa, että kisaaminen tuli päätökseen. Ja onhan se fakta, ettei mun enää kannata käydä kisoissa, jos mä olen kymmenes tai kahdeskymmenes. Kisoihin pitäisi lähteä siitä lähtökohdasta, että ollaan palkintopallilla. Nuoremmat menee ohi: sille ei voi mitään. Mä olen joskus ollut siinä asemassa, että olen mennyt vanhemmista ohi – ja nyt se on kääntynyt toisinpäin.

Juttuvinkki: Olympiastadionin peruskorjaus on karu esimerkki suomalaisesta ongelmasta

Lumilautailusta tuli olympialaji Naganossa 1998. Moni lajin harrastajista ei ole mukana kuitenkaan kilpailemisen vaan hauskanpidon vuoksi.

Tonteri toteaakin, että lumilautailu muuttui hänen aktiiviuransa aikana paljon.

– Sanotaanko, ettei se enää mua kaipaa. On laji mun aloitusajoista ja mun kulta-ajoistakin aika paljon muuttunut. En tiedä, kasvoinko mä ulos lajista vai laji minusta. Se mitä katsoin pienenä, mikä siinä on siistiä ja millaista kisameininki on tänä päivänä, niin ei se enää olisi ollut mua varten, Tonteri toteaa.

– Kymmenen vuoden aikana lumilautailu on muuttunut aivan hitosti. En mä sitä itse vieläkään myönnä urheilulajiksi, mutta siitä on tullut tai siitä on tehty enemmän urheilulaji kuin se ainakaan mulle on. Silloin kun aloitin laskemisen ja kun olen vielä kisannutkin, ei kukaan puhunut, että haluaa mennä olympialaisiin. Silloin vaan laskettiin ja käytiin jotain kisoja, Tonteri jatkaa.

Tonteri voitti urallaan kaksi big airin MM-kultaa sekä yhden slopestylen MM-kullan. Lajin arvostetuimmassa tapahtumassa X Gamesissa hän oli parhaimmillaan seitsemäs.

Olympialaisissa Tonteri edusti Suomea Sotshissa 2014 sekä Pyeongchangissa 2018. Hän ei yltänyt olympiamitaleille.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Korona moukaroi jääkiekkoa olan takaa – seurojen konkurssiaaltoa pelätään

Kommentoi Facebookissa