Suomalainen syö vuodessa oman painonsa verran lihaa – ja juo 160 kiloa maitotuotteita

Kesä ja grillikausi lisäävät erityisesti lihatuotteiden kulutusta.

Kesä ja grillikausi lisäävät erityisesti lihatuotteiden kulutusta. (Kuva Fotolia)

Lihan kokonaiskulutus pysyi suunnilleen samana kuin edellisvuonna.

RUOKA Suomalaiset kuluttivat viime vuonna keskimäärin 160 kiloa nestemäisiä maitotuotteita, 81 kiloa lihaa, 80 kiloa viljaa, 65 kiloa hedelmiä ja 64 kiloa vihanneksia. Tiedot ilmenevät Luonnonvarakeskuksen ravintotaseen ennakkotiedoista.

Lihan kokonaiskulutus pysyi suunnilleen samana kuin edellisvuonna, 81 kilossa henkeä kohti, kun mukaan lasketaan myös riista ja syötävät elimet. Siipikarjanlihan kulutus lisääntyi vuodesta 2016 kuusi prosenttia. Kulutuksen kasvu on jatkunut jo toistakymmentä vuotta peräkkäin.

Myös naudanlihan kulutus kasvoi – lisäystä edellisvuodesta oli prosentin verran. Sen sijaan sianlihan kulutus oli vajaa neljä prosenttia pienempi kuin vuotta aikaisemmin.

– Naudanlihaa syötiin vuonna 2017 keskimäärin 19,4, sianlihaa 33,4 ja siipikarjanlihaa 24,9 kiloa henkeä kohti, kertoo yliaktuaari Tarja Kortesmaa Lukesta.

Lihan kulutus 2017
Lihan kulutus 2017 (Kaavio Luke)

Maidon kulutus jatkoi vähenemistään

Maidon kulutus väheni keskimäärin viisi prosenttia edellisvuodesta. Rasvattoman maidon kulutus väheni jyrkästi, reilulla 14 prosentilla. Kevytmaitoa kului lähes edellisvuoden tahtiin, mutta täysmaidon kulutuksessa oli sen sijaan parin vuoden laskusuunnan jälkeen kasvua seitsemän prosenttia edellisvuodesta.

– Kaikkiaan maitoa juotiin viime vuonna keskimäärin henkeä kohti noin 112 litraa, josta rasvatonta maitoa oli kolmannes, kevytmaitoa 56 prosenttia ja täysmaitoa reilu kymmenen prosenttia, Kortesmaa jatkaa.

Piimän ja viilin kulutus väheni noin kuusi prosenttia. Jogurttia syötiin suunnilleen edellisvuoden malliin. Kerman kulutuksessa oli nousua noin kuusi prosenttia. Nestemäisiä maitotuotteita käytettiin vuonna 2017 kaikkiaan 160 kiloa henkeä kohti eli noin neljä prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna.

Maitotuotteiden kulutus 2017
Maitotuotteiden kulutus 2017 (Kaavio Luke)

Juuston kulutus väheni pari prosenttia edellisvuodesta vajaaseen 26 kiloon. Voin kulutus oli samaa luokkaa kuin edellisenä vuonna, 3,5 kiloa. Kananmunia syötiin lähes 12 kiloa henkeä kohti.

Kaura maistui suomalaisille

Viljan kokonaiskulutus lisääntyi vuodesta 2016 vajaan prosentin 80 kiloon henkeä kohti. Kauran kulutus lisääntyi kilon verran, 7,3 kiloon, ja riisin kulutus 0,2 kiloa, kuuteen kiloon henkeä kohti. Vehnää ja ruista käytettiin lähes saman verran kuin edellisvuonna, 44,5 ja 15,5 kiloa.

Viljan kulutus 2017
Viljan kulutus 2017 (Kaavio Luke)

Hedelmien ja vihannesten kulutus

Sitrushedelmien kulutus väheni kymmenen prosenttia, 13 kiloon henkeä kohti. Muiden tuoreiden hedelmien kulutus pysyi lähes ennallaan 46 kilossa. Hedelmäsäilykkeitä ja kuivattuja hedelmiä syötiin yhteensä vajaa seitsemän kiloa. Tuoreiden vihannesten kulutusmääräksi viime vuonna arvioidaan noin 64 kiloa henkeä kohti, mikä kuitenkin sisältää myös mahdollisen hävikin.

Elintarvikkeiden kulutusmäärät perustuvat Luken ravintotasetilastoon, joka on yhteenveto Suomen tärkeimpien elintarvikeryhmien tuotannosta, kotimaisesta käytöstä ja kulutuksesta.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan suomalaisen naisen keskipituus on 163 senttimetriä ja paino 73 kiloa, miesten keskipituus on puolestaan 177 senttimetriä ja paino 87 kiloa.

Lue myös: Tuore suomalaistutkimus – kasvispainotteinen ruokavalio voi parantaa fyysistä suorituskykyä

Kommentoi Facebookissa