Suomalaiset taistelivat suomalaisia vastaan – mutta suurin osa punaupseereista koki karun kohtalon

Luutnantit Rikhard Sormunen, Matti Mäkinen, Jaakko Mäki ja Aarne Pohjolainen Petroskoissa kesällä 1934. Muut teloitettiin, vain Sormunen selvisi työleirituomiolla.

Luutnantit Rikhard Sormunen, Matti Mäkinen, Jaakko Mäki ja Aarne Pohjolainen Petroskoissa kesällä 1934. Muut teloitettiin, vain Sormunen selvisi työleirituomiolla. (Kuva Punaupseerien nousu ja tuho)

Ilman Stalinin vainoja lukuisia suomalaisia punaupseereita olisi sotinut talvisodassa Suomea vastaan.

SOTAHISTORIA Ensimmäisen maailmansodan päättymisestä on kulunut sata vuotta, ja eri maiden johtajat ovat kokoontuneet muistojuhliin. Suomi ei vuosia kestäneeseen ja kymmenen miljoonaa uhria vaatineeseen sotaan osallistunut, vaikka suomalaisia taisteli monen sotaan osallistuneen maan armeijassa, jopa vastakkaisilla puolilla.

Suomella oli vuonna 1918 oma sotansa, sisällissota, kansalaissota, veljessota, punakapina tai vapaussota, millä nimellä nyt kukin haluaa konfliktia kutsua. Mannerheimin voittoisan valkoisen armeijan takuumiehinä pidetään usein maailmansodan taisteluissa rintamakokemusta saaneita suomalaisia jääkäreitä, jotka palasivat Suomeen keisarillisesta Saksasta sotilaskoulutuksesta.

Tänä vuonna ilmestynyt sotahistorian dosentti Markku Salomaan teos Punaupseerien nousu ja tuho (Otava) on jäänyt mediassa suhteellisen vähälle huomiolle. Salomaa muistuttaa, että jääkäreistä 28 oli ollut tavalla tai toisella mukana Suomen Kommunistisen Puolueen toiminnassa. Kaikkiaan 44 jääkärille ei epäisänmaallisuuden johdosta edes myönnetty jääkärimerkkiä.

Osa loikkasi naapurimme puna-armeijaan, osa jäi vapaaehtoisesti pois Suomeen palaavasta pääjoukosta. Tsaarin armeijassa palvelleita suomalaisia upseereita – pilkkanimeltään ryssänupseerit – palveli kyllä valkoisten riveissä, mutta vuoden 1918 taisteluissa punakaarteja eivät johtaneet kyseiset ryssänjääkärit.

SKP:n sotilasjärjestön johtoa Pietarissa, vasemmalta Kustaa Mikko Evä, Jukka Rahja, Jalo Kohonen, Kullervo Manner, Eino Rahja, Mandi ja Yrjö Sirola.
SKP:n sotilasjärjestön johtoa Pietarissa, vasemmalta Kustaa Mikko Evä, Jukka Rahja, Jalo Kohonen, Kullervo Manner, Eino Rahja, Mandi ja Yrjö Sirola. (Kuva Punaupseerien nousu ja tuho)

Suomalaiset suomalaisia vastassa

Sodan jälkeen suomalaisia loikkareita, entisiä punakaartilaisia, pakeni itärajan yli arviolta 10 000–20 000, tarkkoja lukuja ei tiedetä. Kansainvälisessä sotakoulussa opiskeli maailmansotien välillä 1643 suomalaista, joista 1402 koulutettiin punaupseeriksi. Ja osa heistä taisteli suomalaisia vastaan – jopa Suomen maaperällä.

Salomaa kertoo, kuinka puna-armeijan suomalaiset kärsivät katkeran tappion muun muassa Virossa Narvan kaupungissa valkoisia vapaaehtoisia vastaan. Toisaalta taas punaupseeri Toivo Antikaisen johtamat joukot löivät kapinoivat talonpojat ja heitä tukeneet suomalaisvapaaehtoiset 1920-luvulla Raja-Karjalassa.

Osa punaupseereista haaveili vielä vallankumouksesta Suomessa. Vuonna 1922 niin sanotussa läskikapinassa punaupseeri Frans Myyryläisen alias Jahvetti Moilasen johtamat joukot ryöstivät Suomen puolella pohjoisessa muutaman metsätyömaan kassat ja värväsivät vallankumousjoukkoihinsa suomalaisia, mutta palasivat jo muutaman päivän päästä Neuvosto-Venäjän puolelle.

Suomen kansanarmeijaOtto Wille Kuusisen kansanarmeija – koottiin 1930-luvulla suomalaisista loikkareista, suomensukuisista kansoista ja lopulta miesten vähälukuisuuden johdosta jopa suomalaisen näköisistä miehistä. Kansanarmeijan piti suorittaa vain voitonparaati Helsingissä, mutta se joutui osallistumaan myös taisteluihin.

Verner Lehtimäen harteille on aseteltu kansainvälisen suurvakoilijankin viittaa.
Verner Lehtimäen harteille on aseteltu kansainvälisen suurvakoilijankin viittaa. (Kuva Punapäällikkö)

Stalinin vainot harvensivat rivejä

Suomalaisia punaupseereita olisi taistellut talvisodassa Suomea vastaan useita, mutta heidän tuhokseen koituivat Josif Stalinin vainot 1930-luvun lopulla. Stalinin vainoharhaisuudessaan vangituttamia suomalaisia oli kaikkiaan arviolta 20 000–30 000, heistä teloitettiin noin puolet. Salomaa arvioi, että suurin osa suomalaisista punaupseereista teloitettiin 1930-luvun loppuun mennessä.

Joku saattoi selvitä hengissä jopa Suomen ansiosta. Punaupseerikoulun käynyt Eero Wuori pidätettiin kuriirina Suomessa vuonna 1919, ja kärsittyään tuomionsa hän toimi SAK:n puheenjohtajana vuosina 1938–1945, moninkertaisena ministerinä, suurlähettiläänä sekä presidentti Urho Kekkosen luotettuna.

Tampereella vuonna 1918 punaisten puolustustaisteluja johti Verner Lehtimäki, jonka elämäkerta Punapäällikkö (Revontuli) taas kertoo, kuinka Lehtimäki palasi vuonna 1932 Yhdysvalloista takaisin Neuvostoliittoon mukanaan 22 lentokoneen osat ja kokoonpanolinja. Kiitoksena palveluksistaan uudelle isänmaalleen hänet vangittiin vuoden 1938 tammikuussa ja teloitettiin huhtikuun 5. päivä.

Hengissä selvisi sen sijaan muun muassa rykmentinkomentaja Valter Valli, jonka maine tunnettiin jatkosodassa hyvin Suomenkin puolella. Stalinin puhdistusten vuosina Espanjan sisällissotaan osallistui ja siksi ehkä säästyi Akseli Anttila, joka johti rintamakomentajana joukkoja myös Berliinin valtauksessa.

Marskin ritari ja maailmanmestari Olavi Alakulppi yritti turhaan saada YK:ta tutkimaan Seitajärven tapahtumat.
Marskin ritari ja maailmanmestari Olavi Alakulppi yritti turhaan saada YK:ta tutkimaan Seitajärven tapahtumat. (Kuva SA-kuva)

Tutkitaanko partisaanien sotarikokset?

Jatkosodan aikana suomalaiskyliin hyökkäsi neuvostopartisaaneja, joista osa puhui virheetöntä suomea ilman vierasta korostusta. Neuvostoliitto lähetti Suomeen myös desantteja, joista huomattava osa oli lähtöisin Suomesta. Suomalaisia loikkasi itärajan yli vielä sodan aikana, esimerkiksi vankipataljoonasta.

Valtioneuvoston kanslia on tilannut selvityksen suomalaisten SS-miesten mahdollisesta osallisuudesta juutalaisten ja siviilien surmaamiseen vuosina 1941–1943. Mutta syyllistyivätkö itärajan yli loikanneet suomalaiset partisaanijoukoissa sotarikoksiin, jotka kaiken lisäksi kohdistuivat usein viattomiin siviileihin, jopa pieniin lapsiin?

Jatkosodan aikana vuosina 1941–1944 partisaani-iskuja tehtiin kaikkiaan 45. Pohjoisessa uskotaan edelleen osassa partisaanihyökkäyksistä olleen suomalaisloikkareita mukana, ja joidenkin hyökkäysten epäillään olleen heidän henkilökohtaisia kostojaan.

Partisaanisodan siviiliuhreja -teoksessa Tyyne Martikainen muun muassa kertoo piiloutuneen tytön kuulleen erään partisaanin ihmettelevän, kuinka ”tämä oli ennen köyhä mökki, nyt näin paljon ruokaa”. Toisaalta partisaanijohtaja Nikolai Dimitrenko kiistää toimittaja Veikko Erkkilälle kirjassa Vaiettu sota, että esimerkiksi hyökkäyksessä Lokan kylään kesällä 1944 olisi partisaanien mukana ollut suomalaisia.

Pohjois-Karjalassa toimi kesällä 1944 jopa partisaaniosasto nimeltään Toivo Antikainen, mutta Antikainen itse oli kuitenkin kuollut jo lokakuussa 1941 lento-onnettomuudessa Arkangelissa. Markku Salomaa tietää kuitenkin hänen veljensä Urho Antikaisen toimineen majurina partisaanijoukoissa.

Partisaanien sotarikoksia on toki yritetty saada aikoinaan tutkittavaksi. Partisaaneja pohjoisessa jahdannut ja myöhemmin Yhdysvaltain armeijaan siirtynyt Mannerheim-ristin ritari Olavi Alakulppi yritti aikoinaan turhaan saada YK:n sotarikoksia tutkivaa komissiota puuttumaan Seitajärven raakaan partisaanihyökkäykseen.

Neuvostoliitto epäili, että Alakulppi ei olisi koskaan ollutkaan Suomen armeijassa, Suomen YK-lähettiläs ei uskaltanut sanoa mitään.

  • Tekijä on kirjoittanut myös Olavi Alakulpin elämäkerran Sissiluutnantti (Revontuli)

Lue myös: Sota näytti julmimmat kasvonsa viattomille uhreille

Kommentoi Facebookissa