Suomalaisia sotilaita on ammuttu Mosulissa – koska vastaan tulee suomalaisia Isis-taistelijoita?

Suomalaiset ovat kouluttaneet jo 1500 Mosulin valtaukseen osallistuvaa kurdien peshmerga-taistelijaa.

Suomalaiset ovat kouluttaneet noin 1500 Mosulin valtaukseen osallistuvaa kurdien peshmerga-taistelijaa. (Kuva AOP)

Puolustusvoimien kouluttajat ovat neljä kertaa joutuneet vastaamaan tulitukseen.

ISIS Irakin pohjoisosissa sijaitseva Mosul on ollut äärijärjestö ISIS:n islamistien hallussa kesästä 2014 lähtien. Hyökkäys oli nopea ja monet kaupungin sunnimuslimeista toivottivat jihadistit tervetulleeksi.

Nyt terroristijärjestön taistelijat ovat loukussa Mosulissa. Itä-Mosul vallattiin takaisin tammikuun 2017 lopussa noin 100 päivää kestäneiden taistelujen jälkeen, hyökkäys Länsi-Mosulin valtaamiseksi alkoi kuukausi sitten. Viime viikolla Irakin armeija katkaisi terroristien viimeisen huoltoreitin kaupunkiin.

Kaupungista pakenemaan onnistuneille on pystytetty pakolaisleirejä. Sekasorto helpottaa myös terroristijärjestöön värväytyneitä nuoria miehiä välttämään vangitsemisensa.

Liittoutuman joukot ovat enää vain kilometrin päässä al-Nurin moskeijasta, jossa Abu Bakr al-Baghdadi julisti kesäkuussa 2014 islamilaisen valtion perustetuksi. Nyt tappion jo häämöttäessä sama ISIS:n johtaja on kehottanut vierastaistelijoita joko pakenemaan tai piiloutumaan.

Ennen sotaa Mosulissa oli arviolta 1,3 miljoonaa asukasta, siellä uumoillaan edelleen olevan jopa 600 000 siviiliä. Taistelu tulee olemaan vaikea ja ISIS on jo käyttänyt siviilejä ihmiskilpinä.

Taisteluja käydään jo Mosulin kaupungin sisällä, siviilit yrittävät paeta sodankäynnin alta.
Taisteluja käydään jo Mosulin kaupungin sisällä, siviilit yrittävät paeta sodankäynnin alta. (Kuva AOP)

Koulutusta rintamalla ja sotakirurgiaa

Suomi toimii tasavallan presidentin päätöksellä Irakissa kansainvälisessä OIR-koalitiossa, jota Yhdysvallat johtaa ja yli 60 maan joukossa mukana ovat myös kaikki EU- sekä Pohjoismaat. Päivän Lehti kirjoitti asiasta artikkelissa Suomalaiset sotilaat ovat Irakissa Mosulin hyökkäysrintamalla.

Suomalainen osasto on toistaiseksi kouluttanut noin 1 500 kurdien peshmerga-sotilasta. Kouluttajat ovat olleet pääsääntöisesti puolustusvoimien palkattuun henkilökuntaan kuuluvia sotilaita, joilla on runsaasti aiempaa kokemusta kriisinhallintatehtävistä.

Suomalaisten tarjoama ensihoito alueella on myös pelastanut merkittävän määrän ihmishenkiä. Mosulin hyökkäyksen aikana Irakin turvallisuusjoukkoja on tuettu hätäkirurgisella ensihoitokyvyllä, suomalaiset ovat osallistuneet jo yli 500 sotavammapotilaan hoitamiseen.

Suomalainen osasto on keskittynyt peshmergojen puolustuksen tukemiseen rintamalinjan läheisyydessä. Lokakuun 2016 alussa operaation luonne muuttui merkittävästi, kun suomalaissotilaat alkoivat neuvoa kurdijoukkoja konkreettisesti rintamalla, ei vain rintamalinjojen takana sijaitsevissa tukikohdissa.

Viime viikolla tasavallan presidentti ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta linjasivat Suomen valmistautuvan jatkamaan Pohjois-Irakissa ensi vuoden loppuun asti.

Neljä kertaa vastattu tuleen

Operaatio on luonnollisesti myös aikaisempaa vaarallisempi. Se poikkeaa muista käynnissä olevista Suomen kriisinhallintaoperaatioista, sillä sitä ei määritä yhteinen kansainvälinen sopimus. Voimankäyttö perustuu Suomen laissa määritettyihin hätävarjelusäännöksiin.

– Nyt neuvonantajat menevät sinne rintamalle joukon mukaan ja täydentävät leireillä saatua koulutusta havaintojen mukaan. Eli he näkevät omin silmin, missä tarvitaan lisäkoulutusta, Maavoimien operaatiopäällikkö prikaatinkenraali Petri Hulkko sanoi Yleisradiolle.

Suomalaiset ovat kouluttaneet kurditaistelijoita elokuusta 2015 lähtien. (Kuva Puolustusvoimat)
Suomalaiset ovat kouluttaneet kurditaistelijoita elokuusta 2015 lähtien. (Kuva Puolustusvoimat)

ISIS:n häirintäiskut linjan eri osiin ovat lähes päivittäisiä. Suomalaiset joukot ovat joutuneet rintamalinjan tuntumassa tehtäviensä aikana ISIS:n tulenkäytön kohteeksi neljä kertaa lokakuun 2016 ja helmikuun 2017 välisenä aikana.

Tuleen on jouduttu vastaamaan hätävarjeluperusteisesti. Kyseessä on ollut kaukaa ammuttu kiväärikaliiperisten käsiaseiden tulitus.

Kun rintamalinja on nyt Mosulin kaupungissa, ovat myös suomalaiset siellä. Puolustusvoimat ei luonnollisesti kerro asemia tarkemmin, eikä myöskään Irakiin lähteneiden henkilöllisyyksiä sotilaiden ja heidän omaistensa suojelemiseksi.

Suomesta lähtenyt terroristeja viisi vuotta

Suojelupoliisin seuraamia terroristikytköksiä olevia henkilöitä on maassamme yli 300. Suomesta on lähdetty terroristijärjestö ISIS:n riveihin vuodesta 2012 alkaen. Joulukuussa 2014 Turussa asunut Awat Hamasalih karkotettiin Suojelupoliisin aloitteesta Britanniaan.

Viranomaiset olivat viime vuoden lopulla tunnistaneet ISIS:n riveihin lähteneistä 80 henkilöä, joista parikymmentä on palannut takaisin Suomeen. Suojelupoliisin mukaan suomalaiset vierastaistelijat ovat nousseet jo merkittäviin asemiin ISIS:n aseellisessa toiminnassa.

Aikaisemmin on uutisoitu, kuinka Porista katosi 21-vuotias pakistanilainen liiketalouden opiskelija. Keväällä 2015 hän lähetti väkivallalla uhkaavia viestejä muun muassa perussuomalaisille poliitikoille nimellä Abu Hurairah al-Finlandi.

ISIS:n on väittänyt miehen tehneen syksyllä 2015 itsemurhaiskun ajamalla räjähteillä lastatun Hummer-ajoneuvon shiialaisten tukikohtaan lähellä Baijin kaupunkia Pohjois-Irakissa, Mosulista etelään. Suojelupoliisi vahvistaa Suomesta lähteneen vierastaistelijan tekemän itsemurhaiskun, mutta ei vahvista sen olevan tämä tapaus.

Hovioikeus vapautti – syytetty jo ISIS:n riveissä

Suomi on osaksi kansainväliseen koalitioon kuulumisensa johdosta esiintynyt koko ajan kasvavassa määrin ISIS:n viesteissä. Tunnetuimpia tapauksia on ollut ISIS:n propagandavideolla suomea puhunut espoolainen Abu Shuayb as-Somali.

Päivän Lehti on kirjoittanut asiasta artikkelissa Isis-terroristit uhkaavat jo Suomea – älkää antako edes sauvakävelijän kävellä kotiinsa.

– Yli puolet lähtijöistämme on asunut käytännössä koko ikänsä Suomessa, mikä tarkoittaa, että he ovat radikalisoituneet Suomessa, Suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari totesi tiedotustilaisuudessa.

Isisin riveihin on lähtenyt Suomesta noin 80 henkilö, espoolainen "Abu Shuayb al-Somali" esiintyi terroristien propagandavideolla.
Isisin riveihin on lähtenyt Suomesta noin 80 henkilöä, espoolainen ”Abu Shuayb as-Somali” esiintyi terroristien propagandavideolla. (Kuvakaappaus Youtube)

Erikoinen tapaus oli Suomen ensimmäinen suuri terrorismioikeudenkäynti, kun somalitaustaisia henkilöitä syytettiin islamistisen al-Shabaabin rahoittamisesta Suomesta käsin. Käräjäoikeudessa henkilö sai ehdollisen tuomion terrorismirikoksista sekä myös veljensä värväyksestä ja veljenpoikiensa sieppausyrityksestä taistelijoiksi.

Maaliskuussa 2016 hovioikeus muutti tuomion vapauttavaksi päätökseksi, mutta mies ei ollut sitä enää kuuntelemassa. Hän oli hovioikeuden käsittelyn aikaan jo todennäköisesti taistelemassa ISIS:n riveissä Syyriassa. Nyt lakia on muutettu ja tuomio olisi todennäköisesti toinen.

Suomalaisvaimot propagandan välineinä

Maailmanlaajuiseen poliittiseen väkivaltaan erikoistunut analyytikko Otso Iho IHS Jane’s Terrorism and Insurgency Centre -tutkimuslaitokselta sekä jihadismiin ja Lähi-idän turvallisuuspolitiikkaan erikoistunut Juha Saarinen ovat seuranneet ISIS:n Suomeen liittyvää propagandakirjoittelua.

Heinäkuussa 2016 ISIS:n propagandajulkaisuun kirjoitti suomalainen nainen, joka kertoi kääntyneensä islaminuskoon ja liittyneensä terroristijärjestöön. Umm Khalid al-Finlandiyyah -nimeä käyttävä nelikymppinen nainen oli suomalais-somalialaisen perheensä ja lastensa kanssa matkustanut Syyriaan.

Ylen tietojen mukaan mies oli kyseinen terrorismirikoksista vapautettu henkilö. Kaksi lapsista oli naisen edellisestä liitosta ja ainakin kolme yhteistä. Nainen kirjoitti yhden pojista kuolleen neljä kuukautta kalifaattiin tulon jälkeen.

Maaliskuun 2017 alussa toisessa ISIS:n propagandajulkaisussa Umm Musa al-Finlandiyyah -niminen suomalaisnainen kertoi muuttaneensa kaksi vuotta aikaisemmin Pohjois-Suomesta ISIS:n riveihin, tiettävästi Syyrian Raqqaan. Hän on Syyriassa ollut naimisissa Abu Musa -nimisen Suomessa opiskelleen bangladeshilaisen nuorukaisen kanssa.

Jos suomalaiset sotilaat eivät kohtaa Mosulin valtauksen yhteydessä Suomea puhuvia ISIS-taistelijoita tai heidän suomalaisia vaimojaan, suurella todennäköisyydellä heitä löytyy viimeisten taistelujen jälkeen – elävänä tai kuolleena – terroristijärjestön epävirallisesta pääkaupungista Raqqasta.

Kommentoi Facebookissa