Suomalaisilla ei mitään asiaa kärkeen Sardinian rallissa

Hyundain keikkakuski Dani Sordo voitti Sardinian MM-rallin

Hyundain keikkakuski Dani Sordo voitti Sardinian MM-rallin. (Kuva AOP)

Dani Sordo ajoi yllättäen voittajaksi Sardinian MM-rallissa. Elfyn Evans jatkaa kärjessä MM-pisteissä.

RALLI Espanjalainen Hyundai-kuski Dani Sordo ajoi voittoon sunnuntaina päättyneessä Italian Sardiniassa ajetussa MM-rallissa. Hyundailla keikkakuskin roolissa ajava Sordo päihitti toiseksi sijoittuneen tallikaverinsa Thierry Neuvillen 5,1 sekunnilla.

Tommi Mäkisen johtaman Toyota-tallin tähtikuljettaja Sebastien Ogier ajoi kolmanneksi. Sijoitus oli Ogierille kuitenkin iso pettymys, sillä hän oli lähtenyt kisan päättäneelle power stage -erikoiskokeelle toiselta tilalta. Neuville puristi päätöserikoiskokeella hitusen kovempaa ja saavutti kakkossijan vain yhden sekunnin turvin.

– Tiesimme, että Hyundai on tällä erikoiskokeella erittäin vahva. Ajoin aivan äärirajoilla. En pystynyt parempaan, Ogier sanoi WRC:n haastattelussa.

Ogier ja Neuville ajoivat raivokkaasti Sordon etumatkaa kiinni sunnuntaina ohjelmassa olleilla neljällä viimeisellä erikoiskokeella. Matka loppui kesken.

MM-sarjan kärjessä jatkaa Toyota-kuski Elfyn Evans, joka sijoittui Sardiniassa neljänneksi. Evans johtaa MM-sarjaa 14 pisteen erolla toisena olevaan Ogieriin. Kolmantena oleva Neuville on jäänyt Evansista jo 24 pistettä.

Maailmanmestari todennäköisesti vaihtuu. Viime kaudella mestaruuden voittanut Ott Tänak jäi Sardiniassa epäonnensa myötä kuudenneksi. MM-taulukossa Tänak on neljäntenä 28 pistettä Evansia perässä.

Juttuvinkki: Traagisesti kuollut Henri Toivonen oli nopea myös Formula ykkösellä

Kaudesta ovat ajamatta vielä Belgian Ypres-ralli sekä Italian Monzan ralli. Tosin Ypres-ralli saattaa peruuntua, jos koronatilanne Belgiassa vielä pahenee. Mikäli kisa peruuntuisi, olisi käytännössä varmaa, ettei Tänak voittaisi tänä vuonna enää mestaruutta.

Suomalaisittain Sardinian rallista ei jäänyt paljoa muisteltavaa. Teemu Suninen oli Fordillaan viides hävittyään Sordolle puolellatoista minuutilla. Esapekka Lappi keskeytti perjantaina teknisen vian takia.

Suninen ajoi alussa kärjen vauhdissa, mutta lopulta Fordin kilpailukyvyn rajallisuus tuli armotta vastaan. Tällä hetkellä Fordilla ei ole mahdollisuuksia haastaa Hyundain ja Toyotan kuljettajia.

– Kiitos tiimille siitä, että saimme auton maaliin. Vauhti ei vain riitä nopeilla erikoiskokeilla. Sille ei mahda mitään, Suninen selvitti.

Toyotalla kilpaileva suurlupaus Kalle Rovanperä ajoi lauantaina puuhun ja keskeytti. Jo aiemmin testierikoiskokeella Rovanperä oli ajanut ulos, mutta pystyi sentään starttaamaan kilpailuun.

Hiljattain 20 vuotta täyttävä Rovanperä tarvitsee vielä lisää ajotuntumaa. Potentiaalia hänellä riittää kyllä.

Kauden olisi määrä jatkua 19.-22. marraskuuta Belgian Ypres-rallilla. Kauden päätöskisana ohjelmassa oleva Monzan ralli ajetaan 4.-6. joulukuuta.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Tommi Mäkiselle merkittävä ylennys

Kommentoi Facebookissa