Suomalaisilla karu alku Mestareiden liigassa

Lukas Hradecky on Bayer Leverkusenin luottomaalivahti. (Kuva Bayer Leverkusen)

Glen Kamaran Rangers ja Lukas Hradeckyn Leverkusen aloittivat Mestareiden liigan tappiolla. Kumpikaan joukkue ei vakuuttanut.

JALKAPALLO Suomen jalkapallomaajoukkueen pelaajista kaksi on päässyt pelaamaan tällä kaudella Mestareiden liigassa. Keskikenttäpelaaja Glen Kamara on mukana Glasgow Rangersissa ja maalivahti Lukas Hradecky Bayer Leverkusenissa.

Kamara debytoi Mestareiden liigassa, mutta avaus ei ollut sellainen, jota hän odotti. Rangers sai Amsterdamissa karua kyytiä.

Ajax oli keskiviikkona omaa luokkaansa ja murjoi Rangersin peräti 4-0. Ottelu ratkesi jo reilussa puolessa tunnissa, kun Ajax siirtyi 3-0-johtoon.

Kamara oli Rangersin avauksessa ja pelasi 78 minuuttia. Hän ei joukkuekaveriensa tavoin ollut parhaimmillaan.

Rangers ei ollut pelannut Mestarien liigassa 12 vuoteen. Viime kaudella joukkue hävisi Eurooppa-liigan finaalin Eintracht Frankfurtille.

Lukas Hradeckyn urakka alkoi tappiolla. Bayer Leverkusen hävisi yllättäen 0-1-lukemin belgialaiselle Club Brüggelle.

Hradecky oli odotetusti joukkueensa maalilla. Clubin voittomaali meni osin hänen piikkiinsä. Hradecky oli liian takana ja kaatui pallon kanssa maaliviivan väärälle puolelle.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: HJK:lla torstaina hurja haaste – vastustajalla 47 miljoonaa euroa suurempi budjetti

Kommentoi Facebookissa