JALKAPALLO Mittavan uran kotimaisilla jalkapallokentillä tehnyt maalivahti Tomi Maanoja on katsonut tarkkaan jalkapallon MM-kisoja viimeisen parin viikon ajan. Ruotsissa ja Norjassakin urallaan pelannut 31-vuotias espoolainen on valinnut puolensa Venäjän kisoissa yhden maalivahtikollegan tähden.
– Symppaan Espanjaa, koska David De Gea pelaa heillä. Minusta tuli nuorena poikana Manchester Unitedin fani ja ihailin silloin suuresti maalivahti Peter Schmeichelia. Fanitin myös David Beckhamia, jonka vuoksi vähän toivon, että Englantikin pärjäisi. Toivon myös Ruotsille ja Tanskalle hyvää, Maanoja luetteli suosikkejaan.
Espanja ja Tanska putosivat dramaattisesti MM-kisoissa jatkosta rangaistuspotkukisassa. Maanoja on päässyt pelaamaan myös Schmeichelin Kasper-poikaa vastaan, kun Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkue kohtasi Tanskan alle 21-vuotiaat kertaalleen vuosina 2007 ja 2008.
Nykyisin Leicester Cityn maalia vartioiva ja MM-kisoissa Tanskan ykkösmaalivahtina pelannut Kasper Schmeichel ei pystynyt voittamaan tuolloin joukkoineen Suomea.
– Muistaakseni voitimme ja pelasimme tasan. Hän on kyllä hyvä maalivahti myös, vaikka aluksi ura ei tahtonut lähteä kunnolla käyntiin, kun hän ei saanut millään vastuuta Manchester Cityssä.

Gianluigi Buffonin tähdittämä Italia olisi ollut Maanojan suosikkimaa, mikäli joukkue olisi selvinnyt MM-kisoihin. Helsingin IFK:n ykkösmaalivahti osoittautuu Buffonin ihailijaksi, joka jätti Serie A-seura Juventuksen viime kauden päätteeksi 17 vuoden yhteiselon jälkeen.
– Toivottavasti saamme nauttia vielä mahdollisimman pitkään hänen otteistaan ja herrasmiesmäisyydestään, maalivahti toteaa.
Maanoja spekuloi 40-vuotiaan Buffonin seuraavaa osoitetta.
– Italiassa ainoa vaihtoehto on Parma. Uskon kuitenkin silti, että hän haluaa nyt seikkailua. Miksi hän muuttaisi yli 15-vuotisesta kotikaupungistaan vain takaisin synnyinseudulleen? Hän haluaa varmaan kokeilla nyt jotain uutta.
Kokenut Maanoja on itsekin herrasmiesmäinen pelaaja ja puhuu mielellään jalkapallosta toimittajan kanssa. Hän ei koe olevansa silti mikään ”Suomen Buffon” hyvillä käytöstavoillaan.
– Olisihan se upeaa, mutta luulen, että minun katu-uskottavuuteni ei aivan riitä siihen. Se on ajatuksena hieno, mutta se jää vähän puolitiehen, Ruotsissa tuplamestaruuden vuonna 2009 voittanut Maanoja naurahtaa.
Maanojan suosikeista Ruotsi ja Englanti ovat vielä mukana MM-kisoissa. Tiistaina Ruotsi kohtaa Sveitsin ja Englanti Kolumbian. Pitkävedon kertoimien valossa Englanti on selvä suosikki, kun taas Ruotsin ja Sveitsin välinen ottelu on asetelmaltaan melko tasainen.
Lue myös: Kollega ylistää Huuhkaja-tähden siirtoa Bundesliigassa – “Hän saa stabiliteettia”
Kommentoi Facebookissa