Suomalaisomisteinen viinitila ei saanut syytettä – ”Alkoholin etämyynti ei ole koskaan ollut kiellettyä”

Samaan aikaan EU-komissio tutkii Suomen toimintaa alkoholin etämyyntiin liittyen. (Kuvituskuva Fotolia)

Syyttäjä teki syyttämättäjättämispäätöksen, etämyynnin esitutkinta saatiin päätökseen.

ALKOHOLI Viinilehden perustajan Juha Berglundin ja hänen tyttärensä Nea Berglundin yhteiseen viinitilaan, Château Carsiniin liittyvä esitutkinta on saatu päätökseen. Erikoissyyttäjä Mari Mattila on päättänyt olla nostamatta syytettä.

Château Carsin oli yksi kymmenestä alkoholin nettimyyjästä, joista lupa- ja valvontavirasto Valvira teki tutkintapyynnön Tullille syksyllä 2020. Tullin esitutkinta koski viinien etämyyntiä Suomessa. Tutkintapyyntö kohdistettiin yrityksiin, jotka maksoivat verot Suomeen sekä käyttivät veroedustajaa – eli toimivat Verohallinnon ja Tullin ohjeiden mukaisesti.

Keväällä 2021 syyttäjä päätti lopettaa neljän alkoholin nettimyyntiä koskevan tapauksen tutkinnat. Syyttäjän mukaan asian oikeudellinen epäselvyys ei edellyttänyt esitutkinnan jatkamista kyseisten yhtiöiden osalta. Berglundien kohdalla esitutkinta suoritettiin loppuun ja se siirtyi syyteharkintaan joulukuussa 2021.

Alkoholilaki ei määrittele etämyyntiä kielletyksi, joten tilanne on ollut hyvin hämmentävä ja epäselvä. Tänään syyttäjä on tiedottanut, ettei hän nosta syytteitä.

– Alkoholin etämyynti ei ole, eikä ole koskaan ollut, kiellettyä. Olemme tehneet tätä 25 vuotta ja tähän asti viranomaiset ovat päinvastoin auliisti neuvoneet meitä liiketoiminnassamme. Minä ja isäni Juha Berglund jouduimme viranomaisten välikappaleiksi tässä absurdissa sotkussa. Olemme luonnollisesti hyvin helpottuneita syyttämättäjättämispäätöksestä ja iloisia siitä, että voimme nyt keskittyä viininviljelyyn oikeustoimien sijaan, Château Carsinin viinintekijä Nea Berglund sanoo.

Samaan aikaan EU-komissio tutkii Suomen toimintaa alkoholin etämyyntiin liittyen. Komissio aloitti viime vuonna Suomea vastaan niin sanotun EU-Pilot-tutkintamenettelyn. Menettelyn tarkoituksena on selvittää, estääkö Suomen alkoholilaki tavaran vapaata liikkuvuutta jäsenmaasta toiseen eli onko Suomi mahdollisesti rikkonut EU:n lainsäädäntöä.

Alkoholin etämyyntiä ei ole alkoholilaissa kielletty, mutta joidenkin suomalaisten viranomaisten tulkinnat ja Valviran ohje ovat voineet välittää kuvaa, että etämyynti olisi kiellettyä. Jos komissio katsoo, että Suomen järjestelmä on EU-oikeuden vastainen, sillä on mahdollisuus avata asiassa virallinen rikkomusmenettely. Tämän päätteeksi EU-tuomioistuin ratkaisee, onko Suomi toiminut EU-oikeuden vastaisesti. Pilot-tutkinta on vielä kesken.

Lue myös: STM:n hallitusneuvos viivytti pyydetyn asiakirjan luovuttamista lainvastaisesti kaksi ja puoli vuotta – ”Inhimillinen erehdys”

Kommentoi Facebookissa