KORONAVIRUS Kymmeniä suomalaisia on altistunut koronavirukselle Virossa järjestetyssä yksityistilaisuudessa. Suurin osa altistuneista on palannut Suomeen. THL kertoo, että osallistujiin on oltu yhteydessä ja valtaosa heistä on asetettu varotoimena karanteeniin.
Yksityistilaisuus pidettiin Virossa 31.7.–2.8. Kahdella mukana olleella helsinkiläisellä on todettu koronavirustartunta, heillä oli jo tilaisuuden aikana virukseen viittaavia oireita. Viron yleisradioyhtiö Eesti Rahvusringhääling kertoo, että kyseisenä viikonloppuna vanhassa koulurakennuksessa Nehatussa Pärnumaassa järjestettiin syntymäpäiväjuhlat.
Kaksi vierasta oli lähtenyt käymään Muhun saarella, jossa ollessaan he saivat viestin, että toisen henkilön Suomessa ollut huonetoveri oli testissä todettu positiiviseksi. Suomalaiskaksikko hakeutui koronatestiin, ja myös heidän todettiin saaneen tartunnan. Kaksikko siirrettiin hoitoon läntisen Tallinnan keskussairaalaan.
Kaikkiaan tilaisuuteen osallistui 81 ihmistä eri puolilta Suomea sekä muutama virolainen. Mukana olleet ovat altistuneet koronavirukselle, yli puolet altistuneista on helsinkiläisiä. Osallistujia oli yhteensä 14 eri kunnasta.
– Tapaus on esimerkki siitä, kuinka tauti voi levitä nopeasti eri alueille Suomessa. Edes lieväoireisena ei tulisi osallistua yleisötilaisuuksiin, lähteä töihin tai liikkua julkisilla paikoilla muuta kuin välttämättömissä asioissa, painottaa johtaja Mika Salminen THL:stä.
Kuntien ja sairaanhoitopiirien tartuntatautiviranomaiset ovat yhteistyössä THL:n kanssa olleet yhteydessä kaikkiin osallistujiin.
– Myös tilaisuuden järjestäjä on auttanut kiitettävästi altistuneiden tavoittamisessa, Salminen sanoo.
Suomeen palanneista 22 on kuvaillut saaneensa koronavirukseen viittaavia oireita matkan jälkeen. Toistaiseksi testitulokset ovat olleet kuitenkin negatiivisia, eli jatkotartuntoja ei ole todettu. Tilannetta seurataan tarkasti.
Suurin osa altistuneista palasi Suomeen 2.–3.8. Eckerö Line & Finbo Cargon, Tallink Siljan sekä Viking Linen eri vuoroilla. THL kehottaa kyseisillä laivoilla tuona ajankohtana matkustaneita tarkkailemaan vointiaan.
Jos sinulla on koronavirukseen viittaavia oireita, kuten hengenahdistusta, yskää, nuhaa, ripulia, kuumetta, kurkkukipua tai maku- ja hajuaistin heikkenemistä, ota yhteyttä alueesi terveydenhuoltoon tai tee Omaolo-oirearvio ja hakeudu testiin.
Kommentoi Facebookissa