KORONAVIRUS Helsingin koronatilanteessa on ilmennyt yksittäisiä tapauksia heinäkuun aikana lähes päivittäin ja kuun loppupuolella tartunnoissa on ollut pientä kasvua. Päivätasolla kyse on kuitenkin ollut toistaiseksi vain muutamista tartunnoista.
Tartunnanjäljityksessä on käynyt ilmi, että tiettyjä turvatoimia on nyt syytä tehostaa. Pelkästään viimeisen viikon aikana on ilmennyt useita tapauksia, joissa altistuneita on yhtä tartunnan saanutta kohti kymmeniä. Syinä tälle ovat esimerkiksi pettäneet järjestelyt turvavälien toteutumisessa, lukuisat sosiaaliset kontaktit ja matkailu.
– Testeihin hakeutumisessa on ollut useissa tapauksissa selkeää viivettä, erityisesti kun tauti ilmenee vatsaoireina. Tästä johtuen altistuksia ehtii tulla enemmän. Pääasiassa ihmiset kuitenkin käyvät tällä hetkellä todella hienosti testeissä, kertoo ylilääkäri Sanna Isosomppi Helsingin epidemiologisesta toiminnasta.
Linnanmäen Huvipuistossa vieraili sunnuntaina 26.7. noin kello 15–18 seurue, joka on altistanut muita Linnanmäen vieraita. Linnanmäki pyrkii olemaan yhteydessä niihin henkilöihin, jotka olivat varanneet kyseiselle päivälle lipun Linnanmäen varausjärjestelmän kautta.
– Olemme tällä kaudella omaehtoisesti rajoittaneet kävijäkapasiteettia noin puoleen normaalista. Seuraamme kävijämääriä reaaliajassa ja koko kauden olemme pystyneet pitämään yhtäaikaiset kävijät alle 7000 kävijässä, Linnanmäen toimitusjohtaja Pia Adlivankin sanoo.
Linnanmäellä kyseisenä aikana vierailleita kehotetaan tarkkailemaan vointiaan erityisen hyvin ja hakeutumaan testiin nopeasti, mikäli oireita ilmenee.
Koronavirustartunnan oireita ovat esimerkiksi kuume, yskä, päänsärky, pahoinvointi, ripuli, lihaskipu, kurkkukipu, nuha, hengenahdistus, haju- tai makuaistin menetys. Tarvittaessa asiakkaita neuvotaan ottamaan yhteyttä oman kunnan terveyspalveluihin.
Kommentoi Facebookissa