TERVEYS Pieni annos aspiriinia vuorokaudessa ehkäisee pre-eklampsiaa – niin sanottua raskausmyrkytystä – riskiryhmään kuuluvilla naisilla, osoittaa Helsingin yliopistossa tarkastettava väitöstutkimus.
Raskaana olevista 2–8 prosenttia sairastuu raskausmyrkytykseen, ja vuosittain sen vuoksi kuolee maailmassa noin 70 000 naista. Raskausmyrkytys on myös yksi yleisimmistä ennenaikaisen synnytyksen syistä.
Naistentautien erikoislääkäri, LL Pia Villa tutki väitöstyössään pre-eklampsian ennustamista ja ehkäisyä. Tutkimusaineistona oli 947 naista, joilla oli pre-eklampsian riskitekijöitä sekä 117 verrokkia. Väitöstyö on osa laajaa PREDO-tutkimushanketta.
– Meta-analyysi osoitti, että pieninä, sadan milligramman vuorokausiannoksina käytetty aspiriini estää tehokkaasti pre-eklampsiaa ja erityisesti vaikeaa pre-eklampsiaa, kun lääkitys aloitetaan ennen 16:tta raskausviikkoa naisille, joilla on suurentunut riski sairastua, Villa kertoo.
Riskiä arvioitiin äidin sairaushistorian ja ultraäänellä mitatun kohtuvaltimon virtauksen perusteella. PREDO-aineistossa naisilla, jotka olivat aiemmin sairastaneet raskausmyrkytyksen tai synnyttäneet pienipainoisen lapsen tai joilla oli krooninen verenpainetauti tai tyypin I diabetes, oli selvästi suurentunut riski sairastua varhaiseen raskausmyrkytykseen. Riskin suuruus oli suoraan verrannollinen riskitekijöiden määrään.
Tulevaisuudessa raskausmyrkytyksen varhaiseen ennustamiseen voidaan todennäköisesti käyttää riskilaskentaohjelmia.
– Keskiraskauden aikana pre-eklampsiaa voidaan ennustaa mittaamalla istukan kasvutekijän ja liukoisen verisuonikasvutekijäreseptorin pitoisuuksia verinäytteestä. Omassa aineistossamme näiden pitoisuuksien suhdeluvun avulla voitiin löytää 4–6 viikkoa ennen taudin diagnosointia kaikki varhaiseen pre-eklampsiaan sairastuvat ilman vääriä positiivisia diagnooseja, Villa kertoo.
– Tämä menetelmä helpottaa riskiryhmään kuuluvien naisten seurantaa, ja sitä voidaan hyödyntää myös jo oireilevien naisten seurannan ja välittömän sairaalahoidon tarpeen arvioinnissa.
Kroonista verenpainetautia sairastavilla naisilla suuri virtsan albumiinin ja kreatiniinin suhde ennusti sairastumista hyvin jo alkuraskauden aikana. Tutkimus paljasti myös, että pre-eklampsiaan jo sairastuneilla naisilla vapaiden rasvahappojen seerumipitoisuudet ovat merkittävästi suuremmat kuin terveillä raskaana olevilla.
– Tällä voi olla vaikutusta useaan pre-eklampsian kehittymiseen vaikuttavaan tekijään, esimerkiksi verisuonten sisäseinämän toimintahäiriöön, Villa toteaa.
Kommentoi Facebookissa