OLYMPIALAISET Kalle Koljonen teki viime keväänä suomalaista urheiluhistoriaa voitettuaan sulkapallon EM-kisoissa kaksinpelin pronssia. Koskaan aiemmin suomalainen sulkapalloilija ei ollut yltänyt EM-mitaleille.
Ensi maanantaina Koljonen pelaa ensimmäisen olympiaottelunsa Tokiossa, kun vastaan tulee Itävallan Luka Wraber.
– Tokiossa on sujunut treenit ja järjestelyt hyvin. Kisahallia olen päässyt kokeilemaan. Peli tuntuu hyvältä ja mielelläni lähden pelaamaan maanantaina itävaltalaista vastaan, kommentoi Koljonen tuntemuksistaan Tokiossa torstaina,
Koljonen ei ole muuttanut valmistautumistapojaan. Olympialaisten tuoma merkittävä julkisuuskaan ei häntä tutisuta.
– Olen lähestynyt kisaa samalla lailla kuin EM-kisaa. Turha voittavaa plania lähteä muuttamaan. Mähän pysyn aina viilipyttynä. Nautin tiukoista tilanteista ja herään niissä henkiin. Mua ei tiukat tilanteet haittaa.
Sulkapallon kaksinpelissä pelataan alkulohkot. Wraberin lisäksi Koljonen kohtaa maailmanlistan kakkosen, Tanskan Viktor Axelsenin, jolta Tanskassa odotetaan kultamitaliakin. Koljonen suhtautuu Axelsen-otteluun realistisesti.
– Maanantaina ihan täysi tavoite voittaa itävaltalainen. Olisi suuri unelma voittaa Viktor, mutta hän on maailmanlistan kakkonen. Tanska povaa häneltä olympiakultaa. Jos olisi tullut 10-15 sijoilta vastustaja, olisin uskonut lohkon voittoon. Top viisi on vähän liian kova taso mulle vielä, Koljonen sanoi.
Axelsen on Tanskassa merkittävä julkkis. Koljonen näkee, että Tanskasta tulevat paineet voisivat edes auttaa yllätystä.
– Axelsen on kaikilla alueilla todella hyvä. Hän on hyvin atleettinen ja liikkuva pelaajaksi, joka on noin kaksimetrinen äijä. Hän on todellakin urheilijan perikuva. Jos hänelle tulee paineita, tanskalaiselle, rupeaa hän tekemään helppoja virheitä.
Koljonen on totutellut Japanin olosuhteisiin jo parin viikon ajan. Koronarajoitukset eivät häntä häiritse.
– Lensin Sagaan valmistautumisleirille 12.7. Ei ollut mitään ongelmia. En paljoa stressaa, eikä aikaero vaikuta. Olen jokaisen yön nukkunut kuin tukki.
Tokion kisoissa on tiukat turvatoimet, mutta Koljosella ei ole valittamista. Ne kuuluisat pahvisängytkään eivät haittaa.
– En näe täällä olympiakylässä mitään vikaa puitteissa. Kaikki ovat mielestäni ihan toimivia. Sängyt kestää. Irlantilainen telinevoimistelija veti volttejakin. Jos voltit kestää, niin kestää se varmasti kaiken, Koljonen naurahti.
Koljonen voitti keväällä EM-pronssia siitäkin huolimatta, vaikka oli kärsinyt selkävaivoista. Nyt hän on oman arvionsa mukaan täydessä iskussa.
– Tällä hetkellä ei ole minkäänlaisia selkävaivoja. Lähdettiin pienellä riskillä pelaamaan EM-kisa ja näköjään kannatti, kun tuli mitali sieltä. Nyt selkä on 100-prosenttisessa kunnossa.
Tokiossa on hidas halli. Siitä Koljonen katsoo saavansa etua.
– Jos on hidas halli, niin hyökkääminen ei mene yhtä nopeasti. Vaikuttaa, miten kosteaa hallissa on. Miten korkeassa ollaan meren pinnasta. Vaikuttaa paljon pallon lentoratoihin ja nopeuksiin. Mulle sopii hidas halli aika hyvin, hän sanoi.
Sulkapallo tuli olympialajiksi Barcelonassa 1992. Suomella on ollut joka kerta olympialaisissa edustajia siitä lähtien. Koljonen jatkaa perinteitä ylpeänä.
– Merkkaa paljon. Kun katsoo, ketkä ovat edustaneet Suomea sulkapallossa, tunnen heitä kohtaan suurta kunnioitusta. On hienoa jatkaa 1992 jatkunutta perinnettä. Pyrin jatkamaan seuraavissakin olympialaisissa.
Aiemmilta Suomen olympiaedustajilta Koljonen on saanut arvokasta oppia, jotka ovat tuoneet jo historiallisen mitalin.
– Opin Kasperi Salon ja Anu Niemisen kautta olemaan urheilija. Tekivät mun kanssa pari vuotta hyvää duunia. Mutta itsestäkin on lähtenyt, että olen halunnut maailman huipulle ja olen tullut ammattimaiseksi urheilijaksi. Olen kiitollinen myös Roope Rissaselle, fysiikkavalmentajalleni. Hän on auttanut minua tulemaan ammattimaiseksi urheilijaksi, Koljonen kiittelee.
Koljonen on 27-vuotias, mutta uskoo pystyvänsä kehittymään vielä.
– Kyllä se tuo uskoa, kun pystyy haastamaan maailman huippuja ja saa heiltä vielä krediittiä. Olen lähestymässä sitä, mihin haluan päästä, hän toteaa.
Rankingsijoituksiakaan ei Koljosen mukaan kannata koronan takia liikoja tuijotella.
– Tällaisella tasolla pienet asiat voi ratkaista. Voitin puolivälierissä maailmanlistalla sijalla 11 olevan 2-0. Olin silloin maailmanlistalla 80:s. Voi olla, että tasoni on korkeammallakin, vaikka ranking ei sitä näytä. Koronavuoden aikana ei ole ollut kisoja paljon, joten ei tiedä, pitääkö rankingit enää paikkansa.
Aiemmin sulkapallo miellettiin aasialaisten valtalajiksi. Mutta viime vuosina eurooppalaispelaajat ovat nostaneet tasoaan huomattavasti.
– Meidän laji on kehittynyt globaalisti. Ei ole enää Aasia, joka hallitsee. Eurooppa painaa päälle, toteaa Koljonen.
Koljonen korostaa lähtevänsä olympiapeleihinsä rennolla asenteella. Turha totisuus ei hänen olemukseensa sovi.
– Katsojat tulevat näkemään rennon suomalaisen kentällä. Paremmin suoritus sujuu, kun on pilke silmäkulmassa. Ei näytä, että olisi hautajaisissa, kun tekee sitä suoritusta.
Teksti Otto Palojärvi, Tokio
Lue myös: Suomalaiset noudattavat tiukkoja sääntöjä Tokiossa – lipsumisiin ei todellakaan varaa
Kommentoi Facebookissa