Suomen ennätyskalarekisterin suurin kala on nyt liki 30-kiloinen turska – punnittiin vasta perattaessa

Troolari Madonnan verkolla Ahvenanmaalta 9.5.2022 pyytämä turska painoi perattuna 29,55 kiloa, mikä on uusi Suomen ennätys. Pituutta kalalla oli 141 senttimetriä. (Kuva Patrik Lundin, Ålands landskapsregering)

Ennätyskala saatiin verkolla Luonnonvarakeskuksen ja Ahvenanmaan maakunnan hallituksen tutkimushankkeessa.

KALASTUS Ennätyskalalautakunta hyväksyi kuluneen vuoden aikana neljä uutta Suomen ennätystä. Uusia ennätyskaloja ovat turska 29,55 kg, pasuri 0,980 kg sekä 26 cm nahkiainen (järvimuoto) ja 7,2 cm idänsieraintokko, joka on kokonaan uusi laji Suomen ennätyskalalistalla.

Turska oli 1980-luvulla tavallinen saaliskala rannikollamme. Nykyään niitä saadaan rannikoltamme saaliiksi harvakseltaan, mutta Ahvenanmaan vesillä se on hieman yleisempi. Viime toukokuussa Luonnonvarakeskuksen ja Ahvenanmaan maakunnan hallituksen tutkimushankkeessa saatiin verkolla 141 cm ja 29,55 kg turska, joka oli itse asiassa vieläkin painavampi, sillä kala punnittiin vasta perattuna.

Pasuri on särkikalalaji, joka jää kuitenkin huomattavasti pienemmäksi kuin sitä muistuttava lahna. KVVY Tutkimus Oy:n Tampereen Iidesjärvellä elokuussa tekemien kalatutkimusten yhteydessä saama 0,980 kg pasuri lähentelee maagista kilon painorajaa.

Nahkiaisella on merimuotoa huonommin tunnettu sisävesissä elävä järvimuoto, joka kutee järvestä lähtevissä tai sinne laskevissa joissa. Puruvedeltä uistelun yhteydessä marraskuussa täkyraksiin tarttunut 26 cm nahkiainen on järvimuodon uusi ennätys.

Idänsieraintokko on puolestaan vieraslaji, joka löydettiin Suomenlahdelta keväällä 2022. Laji on alkujaan kotoisin Kaspianmereltä. Virolahdelta kesäkuussa onkimalla pyydetty 7,2 cm idänsieraintokko on samalla Suomen ennätyskalarekisterin 81 kalalaji.

Ennätyskalalautakunta teki helmikuun kokouksessa historiallisen päätöksen avaamalla kokonaan uudet ainoastaan kalojen pituuteen perustuvat sarjat. Tällä lautakunta haluaa parantaa kalastajien mahdollisuuksia ilmoittaa lautakunnalle kaloja, jotka vapautetaan takaisin veteen.

Ennätyskalalautakunta on pitänyt uutta 2000-luvun ennätyskalojen listaa yli 20 vuotta. SE-listalla on 81 kalalajia ja kuusi rapulajia. Ennätyskalan saatuaan on pidettävä pää kylmänä. Moni mahdollinen ennätys on kaatunut lautakunnassa puutteelliseen tai epämääräiseen ilmoitukseen.

Tavallisin hylkäyksen syy on se, että punnituksessa ei ole toimittu ohjeiden mukaan. Paras tapa on viedä kala lähimpään ruokakauppaan ja käyttää punnitukseen kaupan palvelutiskin vaakaa. Punnituksen todistajiksi kannattaa pyytää kaupan henkilökuntaa. Kotoa mahdollisesti löytyvä vanha talousvaaka tai kalastajan kädessä heiluva digivaaka eivät kuulu hyväksyttyihin Suomen ennätyskalan punnitusvälineisiin.

Uudessa kalan mittaan perustuvassa sarjassa tulee olla aivan yhtä tarkka. Kala mitataan vaaka-asennossa ja mitan tulee olla suorana kalan alla. Kalan kuonon tulee olla mitan nollakohdassa ja pyrstön kiinni mitassa. Mittauksesta otetuissa valokuvissa tulee olla koko kala ja lisäksi kalan kuono kohtisuoraan yläpuolelta kuvattuna.

Kaikki ennätyslautakunnalle ilmoitetut tiedot talletetaan ennätyskalarekisteriin, joka löytyy täydellisenä osoitteesta https://www.vapaa-ajankalastaja.fi/ennatyskalat/

Lue myös: Kalan suolaus nostaa maun uudelle tasolle – katso vinkit suolan oikeaan määrään ja suolausaikaan

Kommentoi Facebookissa