JÄÄKIEKKO Opetus- ja kulttuuriministeriö julkisti vappuaattona tuista liikunta- ja urheiluseuroille sekä liikunnan koulutuskeskuksille koronapandemian haittojen lieventämiseksi. Koronapandemian tuomat rajoitukset ovat moukaroineet suomalaista urheiluseuratoimintaa rajusti ja tukipaketeilla pyritään myös ehkäisemään konkursseja.
− Suomalaiset tarvitsevat liikuttajia, urheiluyhteisöjä ja urheiluelämysten tekijöitä myös tulevaisuudessa. Seurojen, urheiluopistojen, lajiliittojen ja kilpasarjojen tuella pyrimme siihen, että suomalainen liikunnan ja urheilun kenttä selviää poikkeusaikojen yli, tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen sanoo.
Suomalaisessa ammattiurheilussa jääkiekko koki keväällä mittavia tulonmenetyksiä. SM-liigan kausi keskeytettiin maaliskuussa juuri ennen pudotuspelien alkua.
Jalkapallon Veikkausliigan piti alkaa huhtikuun alussa, mutta hallitusten viimeisten suositusten myötä yli 500 hengen yleisötapahtumia ei saisi järjestää ennen elokuuta. Veikkausliiga saattaa aloittaa kautensa jo heinäkuussa tyhjille katsomoille, mutta pelaaminen ilman yleisöä on seuroille tappiollista toimintaa.
Salibandy, lentopallo ja koripallo menettivät jääkiekon tavoin pudotuspelinsä, mikä iskee niiden seurojen talouteen rajusti. Myös jalkapallon alemmilla sarjatasoilla tilanne on tukala niin kauan kuin yleisön eteen ei päästä pelaamaan. Pesäpallon pääsarjoissa ja alasarjatasoilla tilanne on todella vaikea pandemian peruessa niiden sarjakausista useamman kuukauden.
Opetus- ja kulttuuriministeriö tiedottaa, että avustusta myönnetään Veikkaus- ja SM-liigaseuroille ja muille kansallisten pääsarjatason ja divisioonatason seuroille. Avustus on myös tarkoitettu niille lajiliitoille, jotka vastaavat lajissaan urheilijoiden lähettämisestä maailmancup-kilpailuihin.
Avustuksella voidaan tukea ammattiurheilijoiden palkkakustannuksia aikaväliltä 1.3.−31.5.2020. Tuki on tarkoitettu pandemiasta johtuvaan muuttuneeseen työtilanteeseen. Jääkiekon SM-liiga Oy:n, Jalkapalloliiga ry:n ja lajiliittojen tulee jakaa avustus edelleen täysimääräisesti liiga-, divisioona- ja pääsarjaseuroilleen avustusehtojen mukaisesti.
Miesten jalkapallon ja jääkiekon pääsarjaseuroille myönnetään enintään 50 000 euron tuki seuraa kohden. Muille Suomen sarjatasoilla pelaaville seuroille myönnetään avustusta palkkakuluihin suhteessa seuroissa pelaavien ammattilaisten määrään. Palkkakustannuksia tuetaan enintään kahden kuukauden ajalta.
Jo muuta valtionavustusta saaneet seurat eivät saa enempää tukea. Tämä koskee esimerkiksi Business Finlandin tukea, jota jaettiin SM-liigaseuroista Pelicansille, Ilvekselle, Tapparalle sekä Ässille.
Ammattilaisurheilun tukeminen valtionkassasta on perusteltua. Pysähtyihän seurojen liiketoiminta valtiovallan päätösten takia useammaksi kuukaudeksi. Varsinkin jääkiekon SM-liigassa monen seuran taloudellinen toiminta on ollut terveellä pohjalla ja tuottanut yhteiskunnalle verotuloja.
Jääkiekon SM-liigan loppukausi peruuntui koronapandemian takia kokonaan. Tulevan kauden otteluohjelmasta ei ole päätetty, mutta todennäköisesti kausi alkaa syyskuussa ja silloin yleisö todennäköisesti pääsee peleihin, koska pandemian oletetaan hellittävän loppukesällä.
Tulevalla kaudella SM-liiga on joka tapauksessa uudessa tilanteessa. Koronapandemia on horjuttanut maailmantaloutta pyörremyrskyn lailla ja rahaa on käytössä vähemmän – jaettiin tukia tai ei.
Veikkausliiga ja Superpesis kärsivät SM-liigaa pahemmin. Molempien sarjojen pelikausista menetetään yli puolet. Tukipaketit eivät välttämättä kaikkia seuroja pelasta.
Jatkossa suomalaiselta ammattilaisurheilulta vaaditaankin kovia ponnistuksia toiminnan sopeuttamisessa rajusti muuttuneessa taloudellisessa ympäristössä. Paluuta helmikuun 2020 tilanteen tasolle ei ole pitkiin aikoihin.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Koronapandemia toi jo muutoksia tulevaankin jääkiekkokauteen
Kommentoi Facebookissa