HUMANITAARINEN APU Vuonna 2020 Suomi antaa humanitaarista apua historialliset 115 miljoonaa euroa. Ulkoministeriö toteaa, että humanitaarinen apu on yksi konkreettisimmista keinoista vastata kriiseihin ja katastrofeihin.
Suomi painottaa humanitaarisessa avussa koulutusta, kouluruokailua, naisten ja tyttöjen oikeuksia, vammaisten henkilöiden aseman parantamista, kriisien ennaltaehkäisyä sekä tänä vuonna myös suoraa tukea koronakriisin hoitoon.
– Hallitus on sitoutunut nostamaan humanitaarisen avun tasoa. Nyt loppuvuonna myönnetyn merkittävän lisärahoituksen myötä Suomen humanitaarinen apu nostetaan kehitysyhteistyömäärärahojen leikkauksia edeltävälle tasolle ja jopa sen yli. Näin Suomi kantaa vastuunsa myös näinä poikkeuksellisina aikoina, toteaa kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari.
Suomi ryhtyy rahoittamaan Unicefin hallinnoimaa Education Cannot Wait -rahastoa kuudella miljoonalla eurolla. Rahaston tavoitteena on varmistaa lasten oikeus koulutukseen myös kriisitilanteissa. Suomi tukee lasten koulunkäyntiä myös YK:n palestiinalaispakolaisjärjestö UNRWA:n kautta. Järjestö tarjoaa pakolaisille muun muassa perusopetusta ja terveyspalveluita.
Suomen rahoituksella YK:n ruokaohjelma WFP – World Food Programme – tukee kouluruokailua Sahelin alueen maissa sekä monilla muilla kriisialueilla, joissa kouluruoka on monille lapsille päivän ainoa ateria. WFP:n kautta Suomi antaa myös ruoka-apua nälänhädän partaalla olevassa Jemenissä yhteensä viidellä miljoonalla eurolla.
Suomi haluaa vahvistaa tukeaan koulutussektorille kriisitilanteissa.
– Tiedämme omasta kokemuksesta, että kouluruokailulla on pelkkää ravitsemusta huomattavasti laajemmat vaikutukset. Se vahvistaa lasten terveyttä, parantaa oppimistuloksia ja edistää tasa-arvoa. Tästä syystä pyrin WFP:n kouluruokalähettiläänä vahvistamaan poliittista ja taloudellista tukea kouluruokailulle kehittyvissä maissa ja humanitaarisissa kriiseissä, sanoo ministeri Skinnari.
Suomi edistää naisten ja tyttöjen oikeuksia muun muassa tukemalla YK:n väestörahasto UNFPA:n humanitaarista työtä Syyriassa sekä maailman muilla kriisialueilla. UNFPA tarjoaa äitiys- ja neuvolapalveluita, parantaa mahdollisuuksia turvalliseen synnytykseen, ehkäisee sukupuoleen perustuvaa väkivaltaa ja tarjoaa väkivallan uhreille psykososiaalista tukea.
YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n kautta Suomi rahoittaa sukupuoleen perustuvan väkivallan ehkäisyä rohinga-pakolaisten keskuudessa Myanmarissa ja Bangladeshissa. Loppuvuonna myönnettävällä lisärahoituksella Suomi tukee myös Unicefin humanitaarista työtä ja ohjaa tukea Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun kansainvälisen liikkeen kautta. Suomi antaa lisärahoitusta myös UNHCR:n työlle Venezuelassa sekä YK:n keskitetylle hätäapurahasto Cerfille.
Aiemmin tänä syksynä Suomi on myöntänyt 3,1 miljoonaa euroa suomalaisten kansalaisjärjestöjen hankkeisiin, joiden avulla vastataan koronaviruspandemian aiheuttamiin humanitaarisiin tarpeisiin Jemenissä, Ugandassa, Keniassa, Kongon demokraattisessa tasavallassa ja Zimbabwessa.
Lue myös: Vihreälle ilmastorahastolle valtiolta 100 miljoonaa euroa – ”Suomi kantaa globaalin vastuunsa”
Kommentoi Facebookissa