Suomen korkeimmasta asuintalosta tiputettiin kadulle alkoholijuomatölkkejä – rikoksesta epäillyt alle 25-vuotiaita miehiä

Vuonna 2019 valmistunut Majakka on Suomen korkein asuintalo.

Vuonna 2019 valmistunut Majakka on Suomen korkein asuintalo. (Kuva SRV)

Samasta kerrostalosta Helsingin Kalasatamasta oli aiemmin heitetty paistinpannu ja lasiesineitä.

VAHINGONTEKO Helsingin poliisi epäilee, että Kalasatamankadulla Helsingissä sijaitsevasta kerrostalosta pudotettiin tiistai-iltana 2.6.2020 alkoholijuomia sisältäviä tölkkejä kadulle aiheuttaen vaaraa jalankulkijoille. Poliisin saaman tiedon mukaan sivulliset ohikulkijat joutuivat väistelemään korkealta pudotettuja tölkkejä.

Kyseessä on Kalasataman Majakka-tornitalo, joka on 134 metriä korkea, siinä on 35 kerrosta ja 282 asuntoa. Poliisipartiot ottivat kerrostalohuoneistosta kiinni kolme henkilöä vaaran aiheuttamisesta epäiltyinä. Heidät vietiin Pasilan poliisivankilaan. Rikoksesta epäillyt ovat alle 25-vuotiaita miehiä.

Juttuvinkki: Ilkivalta on lisääntynyt raiteilla tänä keväänä – ”Siellä on omakin henki uhattuna”

Poliisi kertoi julkisuuteen jo viime kuun alkupuolella, että siinä vaiheessa oli tehty kolme rikosilmoitusta, joiden mukaan samasta kerrostalosta on heitetty tai pudonnut esineitä, muun muassa numerokylttejä, paistinpannu ja lasisia esineitä. Nyt juttuja on tutkittavana tuorein tapaus mukaan lukien viisi.

Poliisi selvittää, onko kaikissa syytä epäillä samaa tai samoja henkilöitä. Rikosnimikkeet jutuissa ovat tutkinnan tässä vaiheessa vahingonteko tai vaaran aiheuttaminen. Nimikkeet saattavat tarkentua tutkinnan edetessä.

Poliisin tiedossa ei ole, että kukaan olisi loukkaantunut pudotettujen tavaroiden vuoksi. Ainakin osassa tapauksista toiminnasta on kuitenkin aiheutunut konkreettista vaaraa sivullisten terveydelle.

Lue myös: Viisikymppisen naisen ja 25-vuotiaan miehen vaarallinen tempaus – heittelivät kuudennen kerroksen parvekkeelta huonekaluja

Kommentoi Facebookissa