Suomen naisten jalkapallomaajoukkueen urakka päättyi – MM-paikka jäi haaveeksi

Suomi ei Itävallassa pelannut enää MM-paikasta, vaan kyseessä oli enää kunnia.

Suomi ei Itävallassa pelannut enää MM-paikasta, vaan kyseessä oli enää kunnia. (Kuva SPL)

Kotijoukkue Itävalta oli Helmareita vahvempi ja sen voitto oli ansaittu.

JALKAPALLO Helmareiden urakka MM-karsinnoissa päättyi tiistaina Wiener Neustadtissa tappioon. Itävalta paukutti taululle 4–1 (2–1) -voittonumerot.

Suomi ei Itävallassa pelannut enää MM-paikasta, vaan kyseessä oli enää kunnia. Suomen joukkue menetti jo mahdollisuutensa taistella MM-jatkokarsintapaikasta kärsimällä perjantaina Espanjalle 1–5-tappion. Anna Signeulin joukot matkasivat heti seuraavana päivänä Itävaltaan.

– Ottelu oli suuri pettymys ja siitä toipuminen vie aikaa. Kyse ei ollut pelkästään pettymyksestä hävitä peli, vaan myös siitä, että menetimme mahdollisuuden päästä kisoihin, päävalmentaja Signeul totesi.

Linda Sällströmin kavennusmaali aivan tauon alla jäi Itävalta-ottelussa suurimmaksi valopilkuksi, mutta voitto meni oikeaan osoitteeseen pelitapahtumiin nähden.

Tuloksen myötä Suomen loppusijoitus MM-karsintalohkossa on kolmas Espanjan ja Itävallan jälkeen.

  • Lähde Suomen Palloliitto

Lue myös: Naisten maajoukkueella haasteita – kaksi tärkeintä pelaajaa sivussa MM-karsintojen huipennuksesta

Kommentoi Facebookissa